"Keine Kompromisse!" vs. "Eine harmonisch eingebundene Säure und ein aromatisches Fruchtspiel setzen Akzente!"
Kaksi positiivista viinikuvaa. Kaksi mainostekstiä. Tarkemmin sanottuna: välittäjän muotoilemaa mainostekstiä. Toinen viini hehkua, toinen lievä pettymys.
Okei. Epäreilu asetelma. Ensimmäisen mainosteksti on koko mitassaan laajempi kuin jälkimmäisen. Se yleensä korreloi. Puhumattakaan nyt sitten siitä hinnasta. Sekin valitettavasti - onneksi! - korreloi. Useimmiten. Ensimmäinen siis hintaluokkaa hehkumpi, hinnaltaan melkein kaksinkertainen.
Mutta mikä sen tekee, että ensimmäisestä jää myös parempi mieli? Rahat meni, elämys tuli. Toisessakin selvästi enemmän kuin yleensä meni, elämystäkin jonkin verran tuli, varsinkin kun Badenin Kaiserstuhlin Grauburgundereita ei Alkosta saa, mutta nihkeys lopulta jäi.
Jätän saman tien vastaamatta. Niin se vain tuntuu menevän. Toinen riittää, toinen ei. Uhkean pippurinen Pinot Noir pesee jopa valkoviinin ystävän mielestä pinnallisen, sisältä lässähtäneen, yliherkkusienisen Pinot Gris'n. Hehkuttivat mainostekstit mitä tahansa. Eikä edes auta, että rahaa säästyi.
Tuntuu, että rahasta ja mainostarinoista ja sen sellaisista asioista on nimenomaan Pinot Noirissa, tuossa maailman kilpailluimmassa yksittäisessä rypäleessä, usein kyse. Voi käydä lähi-Alkossa kyselemässä, milloin ne Romanée-Contin seuraavan vuosikerran varausvuorot olivatkaan. Voi käydä, koska sellaisia ei Suomessa ole eikä varmastikaan tule. Suomeen saapuu kerran vuosikymmenessä muutama pullo heikon vuosikerran täysraakaa Romanée-Contia ja pullot menevät Lippulaiva-jonottajille siekailemattomaan hintaan saman tien. Ja oliko siinä taannoin nyt mukana edes sitä kalleinta, ihan sama, oli tai oli, ulkomailta voi sitten tilata huutokaupasta, nelinumeroinen luku ja melkein yhtä monta vuotta kypsytykseen. Myönnetään: näitä hirviöitä ei voi edellyttää edes Alkon hankkivan.
Mutta Pfalzin GG-luokan Spätburgundereita voi. Pitäisi voida. Niitä Alkon kuuluisi tarjota. Myös perusvalikoimassaan. Se kuuluisi yleissivistykseen. Sekin kuuluisi yleissivistykseen. Yleissivistyksen mahdollisuuteen. Monopolivaltiossa. Ei niin, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi varata oma pullo, hyvänen aika sentään, vaan niin, että pitäisi olla edes teoriassa mahdollisuus hankkia pfalzilaista GG-luokan Spätburgunderia, jos sellainen sattuu kiinnostamaan. Eikä mitään 21 €:n lisälähetyskuluja Lippulaivan erikoisvalikoimasta. Eikä 40 €:n erityistilaustoimitusmaksua, kun kaupan päälle pakotetaan ottamaan 6:n tai 12:n pullon erä kerrallaan. Ota tai jätä. Eläköön sivistys. Eläköön viinikulttuurin ilosanoma.
Ökonomierat Rebholz Siebeldinger im Sonnenschein 'R' Spätburgunder Spätlese trocken Großes Gewächs 2005 kestäisi vielä kypsytystä hyvänkin aikaa. Jopa muutamia kymmeniä vuosia. Toisaalta se on kuitenkin juotavissa jo nyt - ja juotaviin (hyvän vuosikerran) Romanée-Conteihin verrattuna sen hinta on yli sata kertaa huokeampi. En väitä, että maku olisi sama. Tai että mainostarina olisi sama. Enhän ole edes maistanut Romanée-Contia (miten hitossa voisin edes kuvitella ikinä maistavani edes keskinkertaisen vuosikerran Romanée-Contia, kypsyneestä hyvästä vuosikerrasta puhumattakaan). Mutta se elämys on tavallaan sama. Pienemmässä mittakaavassa. Uskaltaisin väittää.
Tavallaan Ökonomierat Rebholz Siebeldinger im Sonnenschein 'R' Spätburgunder Spätlese trocken Großes Gewächs 2005 riittää. Ja Weingut Dr. Heger Achkarrer Schlossberg Grauburgunder*** trocken 2010 ei riitä.
"Keine Kompromisse!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti