Kallstadter Kobnert Riesling trocken 2010 (Alkon perusvalikoima, nro 538624)

Kellepä Alkossa ajoittain asioivalle ei olisi tuttu monopolimme tarjoama laaja valikoimapaletti: Pekka Perusvalikoima, Tiina Tilausvalikoima, Ville Varausvalikoima, Eila Erikoisvalikoima ja vielä Eetun Erikoistilaukset. Ja tietenkin Tiinan salakaksoset: Pasi-pullo ja Liinu-laatikko. Mutta yksi usein unohtuu valikoimaentusiastiltakin: perusvalikoiman pullomääräiset tilaukset. Ehkä hämärintä ja hämäävintä, mitä monopolimme on saanut aikaiseksi.

"Kyllä ne on ihania ne Wachaun Rieslingit". Onhan ne. Onneksi niitä saa ihan lähi-Alkosta. Tai on ainakin saanut. Ja saa varmaan jatkossakin. Siinähän niitä on jo reilun vuoden ajan törröttänyt. Miksei ei siis törröttäisi jatkossakin. Onhan kyseessä perusvalikoimahylly ja ihan tavalliselta näyttävä perusvalikoimahyllypaikka. Ei violetteja tilausvalikoimamerkintöjä eikä mitään muitakaan erityismainintoja. Viime aikoina pullot ovat tosin vähentyneet muutamaan, mutta ehkä vuosikerta on vain vaihtumassa. Kiva päästä maistamaan lisää uuden sadon keltaluumuherkkua.

Tietenkään mitään lisäeriä ei ole tulossa. Tarjoilu loppuu, kun viimeinen pullo on myyty. Varoituksetta. Tai ei nyt ihan varoituksetta. Onhan Alkolla oma Uutuudet-lehdykkäinen, joka ilmestyy (kesäaikaa lukuun ottamatta) kuukausittain. Ja onhan se nyt vähintäänkin kohtuullista, että asiakkaat pitävät kirjaa, mitä perusvalikoimatuotteita on tilattu vain pullomääräinen kertaerä. Viimeisimmän Wachau Riesling -eränkin pullomäärä ilmoitettiin ihan julkisesti "Marraskuun 2010 uutuudet" -julkaisussa. Vai oliko se sittenkin "Joulukuun 2010 uutuudet"?

Ja ai niin. Mainitaan ostettu pullomäärä tietenkin siellä netissä. Sieltä se on tarkistettavissa. Mihin vuorokauden aikaan tahansa. Alkoholin, uutoksen, sokerin, happojen, energiasisällön, pakkaustyypin, pakkauskoon ja suljentatyypin jälkeen. Kuitenkin ennen panttimainintaa. Eli varsin kätevästi. Puhumattakaan päättelyn helppoudesta. Että ostomäärä kertoo sen, että kyseessä on kertaerä ja että saatavuusnäytön lukumäärät pitää vähentää ostetusta pullomäärästä. Paitsi, jos tuote on merkitty poistuviin, niin hyllytietoja ei tietenkään enää löydy. Mutta se on jo eri tarina.

Eli pitäiskö siis jokaisen perusvalikoimapullon kohdalla tarkistaa, kuuluuko se kertaerään vai ei? Öh, kyllä. Varsinkin, jos tuotteeseen ehtii ihastua. Kai tämä seikka on jotenkin merkitty esim. Suorsan, Berglund-Rinta-Huumon ja Avellanin oppaissa? Öh, ei.

Eli ei kannata liikaa iloita pfalzilaisesta Kallstadter Kobnert Riesling trocken 2010 -uutuudesta. 0,375-pulloja on tilattu 4000 yksikköä eikä lisäeriä ole luvassa. Ihan hirveää ilovaaraa ei sinänsä ole, koska viini on juuri ja juuri siedettävää. Ainakin jossain siinä optimikeskilämpötilassa. Paitsi, että vuorokausi kierrekorkin alla rääkättynä pohjalitku avautui yllättävänkin suutuntumalliseksi. Hyvänen aika. Melkein tekisi sittenkin mieli ostaa lisää ja kokeilla muljutusta uudelleen. Että toimiko se todella vai oliko kaikki vain yltiöpositiivista yllätysvääristymää. Täytyy varmaan rientää, ennen kuin loppuvat. Ja toivoa, että sitä oli jälleen väärässä.

(Jälkikirjoitus 12.3.2012: Niinhän siinä sitten kävi, että Pravda valitsi juuri tämän rajoitetun pulloerän kuoliaaksihalauskohteekseen. Se merkitsee sitä, että esim. keskustasta hyllyt tyhjenevät ennen kuin hitaimmat ovat saaneet edes tulta aamukahvikamiinaan. Muutama aika sitten samoin kävi sille yhdelle espanjalaiselle laatupunkulle, jonka kysely päivää liian myöhään herätti Lippulaivassa lähinnä myötähäpeän sekaista hehetystä. Luulisi Pravdallekin selvinneen vuosien varrella, millainen hysterisoiva vaikutus yksittäisten viinien esiin nostamisella ja hehkutuksella oikein on. Espanja-punkku oli jo melkein ääritapaus: muutama nollallinen väkeä lukee puoli sivua viinihehkutusta ja 25 nopeinta pääsee lopulta maistamaan, mistä toimittaja oli innoituksensa ammentanut. Tällä kertaa pettyneitä lehdenlukijoita on jotakuinkin 3975 vähemmän. Saavutus sekin.)

Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 1999

Careliasta, Careliassa, juuri avattuna, tuntia sitten. Ja tarvittaessa kellarista lisää. Jos kauniisti pyytää. Listan ulkopuolelta kajahtaa. 19,50 € / muki. Se on eli lue: 2,5 kolpakollista peruslaatuista vehnäolutta keskustakuppilassa. Molempi parempi. Mutta vain toisessa on aineksia elämänaikaiseksi elämyskumppaniksi. Tai ehkä konsultillisemmin selkokielellä: kokemuskeitaalliseksi voima(annuttamis)keskuksen dynaamiseksi muutosjohtajuudeksi.

Weingut Heymann-Löwenstein Uhlen Roth Lay Riesling Erste Lage 2009

Noh, yritetään, puhua viinistä, eli, kuten otsikostakin käy ilmi, kuvailun kohteena: Weingut Heymann-Löwenstein Uhlen Roth Lay Riesling Erste Lage 2009.

Ulkonäkö: oljenkullankeltaistunutta, jostain Alemannia Aachen -maailman ja Bayernin kultanumerojen puolivälistä, nuoreksi Moseliksi yllättävänkin kullastunutta, viskositeettiakin löytyy, pyöriteltäessä läpikuultavia heijastumia, ajoittain karusellisoituna jopa täysin transparenttia, vastaavasti levon laskeuduttua yläviistosta käsin syvähkön okraistunutta, ei kuitenkaan tolkutonta, ei mitään monumentaalisia Pfalz-uutoksellisuuksia, mutta tietynlaista iloa ja toivoa herättelevää, petrolin tuoksun voi jopa melkein nähdä, sehän se on kuitenkin Rieslingissä tärkeintä.

Tuoksu: mattapintaista petrolia, kauttaaltaan leviteltyä ja siloteltua, multaista sienikeittoa, rustiikin robustilla kauhaisulla mutta lopulta varovasti sirottimella lisättynä, häivähdys aprikoosia tai persikkaa, jossain siellä petrolimatan alla, lisäksi Mynthon-pastillien liukoisuutta, ei onneksi liikaa, tasapaino säilyy, voisi kuitenkin muotoilla, että tietty puolivoimaantuneisuus yleiskuvana, tavallaan kaikkea voisi olla vielä enemmän, ei mielellään mitään yhtä yksittäistä asiaa, mutta kaikkea, persikkaa pöytään, sienikeitot ilman sirottimia, petrolia saavillinen, miksei saman tien vaikka kaksikin.

Maku: happorakenne yllättävänkin talttunutta, petroli ympäröi kauniisti koko palettia, tuoksussa piipahtaneet hedelmät integroituneet petroliin, mukana enemmänkin palikkana perusrunsaassa rakenteessa kuin varsinaisesti tarjottimella esillä, suutuntuma ei ihan niin pureksittava kuin muhjuisimmissa Rieslingeissä, mutta varsinkin Mosel-perinteen puitteissa vähintäänkin tyydyttävä esitys (ja iltapäivä ilmauskorkin toi vielä runkoon lisää uutosta), lasin ja litkun lämmitessä tietty raskaus ja sienikeiton multaisuus valtaavat makumaailman, samalla tietty voisuus ja jopa hedelmälihan riekaleet pääsevät ylilämpimässä keitoksessa oikeuksiinsa, mieleen ei voi olla tulematta Pinot Gris ja Pinot Gris mäinen yleistuntuma, liekö se sitten hyvä vai huono asia, itse ainakin joskus vielä ihan pidin Pinot Gris'stä, joten mikäs siinä, jälkiruoaksi, kermaista herkkusienikeittoa, petrolipääruoan jälkeen.

Säilytyshistoria: tilalta siirron jälkeen nähtävästi jossain nettikauppakellarissa, sitten UPS:n kuljetuskonteissa ja varastoissa, joulukuiset nollakelit kriittisessä kuljetusvaiheessa, lopulta kerrostaloverkkokellarissa pari kuukautta ja jääkaapissa n. viikon verran.

Tarjoilu: jääkaappikylmyydestä huonelämpötilaan, maistelua eri lämpötiloissa tasaisin väliajoin, illan suussa vielä uusi kierros, ei varsinaista dekantointia, Riedelin Vitis-sarjan Riesling-lasi.

Yleiskuvailu: 17/20 pisteen vuosikerta Moselissa, aiemmat kokemukset kyseiseltä legendavalmistajalta alle Erste Lage -tason, joten suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa, muutamien viimeaikaisten pettymysten jälkeen taas laadun makuun, joisin mielelläni uudestaan, mutta en kuitenkaan itse välttämättä ostaisi toistamiseen, ihan viimeinen hekuma jäi kuitenkin puuttumaan, joku ammattilainen tietäisi kypsytyspotentiaalista enemmän, happorakenteen ohuuden (vai liekö sitten UPS:n pakkasvarastot vieneet veronsa) takia mitään ikuisuutta en kuitenkaan menisi lupaamaan.

Amatööriharrastajan leikkipisteet: 91p.