lauantai 31. joulukuuta 2011

Emrich-Schönleber Monzinger Halenberg Riesling Großes Gewächs 2007

Nahen suuruuksien puuttuminen Alkon valikoimista on kyllä jo jonkin sortin skandaali ja lökdsflögkfdsglksdsgälkjhölkjölkjölgöhgkjghlkvkjölsä.

Emrich-Schönleber Monzinger Halenberg Riesling Großes Gewächs 2007 on kyllä yksi fkjasdfadfasdökfljsdaöljöljölkgjgfk.

Tasapainoisimpia Rieslingejä, mitä sadäflöllökjöaksdfäasdlökasdfkasdlfasdf.

Edellisestä maistamiskerrasta ehkä vielä ehtinyt kehrätä aavistuksen lisäpetrolia. Tai ehkä se vain sattui ja osui ja upposi. Jotenkisdglkdsflgkfgsdlskdf.

Carelian kiitos. Tuhannennen kerraksljldsgjksölgfdhkjsdkfgj.

Nöyräksi vetääaödgdfskgjsdfkölghkjgjsg.

Tai ainakin pateettisdsgdfgmsdöglksdfölgksfdölgk.

torstai 29. joulukuuta 2011

Grans-Fassian Dhron Hofberger Riesling trocken 1. Lage 2006 vs. Rudolf Fürst Bürgstadter Centgrafenberg Riesling "R" Großes Gewächs 2009

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Keski-Moselin 1. Lage -luokituksen saaneita kuivia Rieslingejä ei Alkon valikoimista löydy (eikä kyllä koko Mosel-Saar-Ruwer-alueen, jos totta puhutaan). Tämä hyvältä suoritussijoitukselta vaikuttanut Grans-Fassianin Dhron Hofberger Riesling trocken 1. Lage 2006 -tapaus napsahti kohdalle tuttuun tapaan Kölner Weinkeller -nettikaupassa. Ainoastaan hinta oli ylimmän kasvuluokan viiniksi epäilyttävän alhainen: juuri ja juuri yli 20 €. Pelko oli kuitenkin tällä kertaa turha. Vaikka Moselin vahvuudet eivät ehkä aina inkarnoidu GG/EG/1.L-kuivuudessa, itse viini livahti elämysten puolelle: eksoottisia hedelmiä, ainakin, lienee tapana todeta, tässä kohtaa, yllättävän monta kopallista, Mosel-happorakenteen lomassa. Tällä sai myös lähes täysruksin Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Ja niitähän tässä tavoitellaan. Rukseja. Muun muassa.

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Frankenin Großes Gewächs Rieslingejä ei Alkon valikoimista löydy. Tämä edustavalta edustajalta vaikuttanut Rudolf Fürstin Bürgstadter Centgrafenberg Riesling "R" Großes Gewächs 2009 -tapaus napsahti kohdalle lopulta useassakin nettikaupassa. Hinta oli GG-tasoa, mutta pelko Frankenin tason riittävyydestä oli koko ajan asölfkjsdafölksdajflökj. Ja jonnekin sinne välimaastoon se taisi laskeutua: liian nuori, kyllä, ehkä, kypsymispotentiaalia toki jonkin verran, aika tunkkainen jälkimaku, Riesling-voimaannuttavuuskerroin alempaa keskitasoa, joka tapauksessa liian alhainen GG-paradigmassa. Tästäkin sentään sai valmistajaruksin Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Ja niitähän tässä edelleen tavoitellaan. Rukseja. Vaikka sitten välillä meneekin vähän sivu sarakkeiden.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Anselmann Huxelrebe Trockenbeerenauslese 1999 (Alkon tilausvalikoima, nro 959594)

Kiitosta pitää jakaa, kun kiitoksen aihetta on. Kiitos Alkolle. Uusi tilausvalikoimasysteemi on viimeaikaisista uudistuksista onnistunein. Taakse jäävät nuo lutuiset (lukuisat) säädöt paikallisessa Alkossa: henkilökunnan vaivaaminen, tilausvalikoimakansion pläräily, tilausnumeroshow, yhteystietojen kirjaaminen paperilappusille, noutoshow'sta nyt puhumattakaan. Eli nyt netti-Alkossa pääsee ruksimaan haluamansa tilausvalikoimatuotteet ja nettipankkitunnistautumisen kautta tilaamaan ne mihin tahanssaäflkaskasälkälgkläsdg.

No, ei tietenkään mihin tahansa Alkoon. Listalla on parisenkymmentä nouto-Alkoa sieltä täältä. Esim. Helsingissä vain Erottaja, keskustan Stocka ja yrityspalveluihin keskittyvä Ristikko Konalassa.

Se, että jokin on onnistuneinta, ei tosiaan merkitse sitä, että se olisi lähelläkään täydellistä. Käytäntö on tällaisenaan yhtä epäarvoistava kuin esim. Erikoisvalikoiman lähetysmaksut. Toisaalta lienee kohtuullista olettaa, että systeemi on vasta testausvaiheessa ja tuotantoon mennään koko Alko-arsenaalin voimin. Mikään muu ei voi olla tavoitteena.

Samalla olisi syytä tarkistaa tilausvalikoimakäytänteitä laajemminkin. Korkkiviallisen tilaustuotteen palauttamisesta liikkuu edelleen ristiriitaista tietoa (palautusoikeuden pitäisi olla itsestäänselvyys - mihin tahansa Alkoon/palvelupisteeseen), vuosikerrat eivät välttämättä täsmää tilaustietojen kanssa (todella merkittävä puute), laatikoittaistilauksia on sivistysnäkökulmasta aivan liikaa ja laatikkotuotteiden ostaminen pulloittain onnistuu vain satunnaisesti (huhujen mukaan jotkut Alkot jopa tilaavat asiakkaan pyynnöstä laatikollisen, jotta asiakas voi sitten ostaa yhden pullollisen, osa Alkoista puolestaan pitää hyllyssään ohjeiden vastaisesti yli kymmentä tilausvalikoimatuotetta, hyllytuotteiden sijaintitietoja ei puolestaan saa selville kuin Alkon henkilökunnan kautta etc.), valikoimista poistuvista ja/tai poistuneista tilaustuotteista ei ole missään tietoa (ei mikään vakava puute, mutta kun data on joka tapauksessa olemassa etc.), osa tilausvalikoimatuotteista osoittautuu uutisankoiksi (eli tuote onkin myyty eteenpäin "Kuhmon kamarimuusiikkijuhlille", vaikka tilauksen yrittäisi tehdä heti, kun tilausuutuudet on ilmoitettu). 

Eli, ehkä tässä järjestyksessä: 1) kaikki Alkot nettitilausten noutopaikoiksi 2) netti-Alkoon tieto siitä, mitä tilausvalikoimatuotteita on missäkin Alkossa hyllyssä saatavissa (ja mukaan ohjeet, kuinka yksittäispullot siirrätetään Alkosta toiseen) 3) tilausvalikoimavuosikertatiedot kuntoon 4) mahdollisuus muuttaa laatikoittaistilaukset pulloittaistilauksiksi - niin että säännöt ovat kaikille samat 5) sallitun tilausvalikoimatuotemäärän (tällä hetkellä 10 tuotetta/Alko, Lippulaivalla ei rajoituksia) nostaminen ja lopulta moisten keinotekoisten sivistysestinten poistaminen.

Summa summarum, konkreettisena ehdotuksena: Wanhan Kauppahallin Alkosta pelkästään tilausvalikoimatuotteisiin keskittynyt erikois-Alko. Valikoimiin mahdollisimman paljon Lippulaivasta puuttuvia tilaustuotteita. Ja lisää voisi aina ehdottaa. Tarvittaessa laatikkovalikoimiin kuuluvien tuotteiden yksittäistoimitus muihin Alkoihin. Ilman lisämaksua.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Ratzenberger Steeger St. Jost Riesling Spätlese trocken 2007

Entä nyt sitten tämä elitismijuttu? Että viinit ovat elitismiä? Että viinien harrastaminen on epäekologisuudessaan parhaimmillaankin vain elitistisen egoistista eskapismia?

Tietenkin viinit ovat elitismiä. Tavallaan. Riippuu mihin verrataan. Tietenkin viinit ovat epäekologisia. Tavallaan. Riippuu mihin verrataan. Tietenkin viininippeliys on egoistista. Tavallaan. Riippuu mihin verrataan. Tietenkin viinit ovat eskapismia. Tavallaan. Eivätkö ne sitten saisi olla?

Koska jotain pitää kuitenkin olla. Johonkin se kohtuuttomuusharrastuneisuuskaipuu on kohdennettava. Se on mielestäni kohtuullista. Kaikkea ei saa eikä saa haluta. Mutta ilman jotain ei olisi mitään.

Pssöaflkjsadfölsadkjshkldghkgöghkögfköldhkhnkdfhfmdfgöagsdfsaåoas.
 
Energiatonta ei ole kuin peruskallio. Ja sekin on massaa ja silloin tällöin tärähtelee. Voisihan sitä alkaa harrastaa peruskalliota. Mutta kun peruskallio ei kiinnosta. Ei perusmaultaan eikä muutenkaan. Edes vähää alusta.

Entäpä sitten sekin näkökulma, että kuka vaalii maaperää tunnollisemmin kuin viininviljelijä? Tutkii säitä, pitää kirjaa kasvusta, vaikuttimista, hätistelee tuholaisia luonnon keinoin? On tutkinut ja pitänyt ja hätistellyt jo vuosisatojen ajan?

Viiniään vaaliva viljelijä ei ikipäivänä turmelisi maata, josta viini sikimdgsfgddsföglkdsföglkdfsölgkdfölsgsd. Jaahas, pateettisuussuodatin. Murjottaa ja tahtoo kuulemma vielä yhden Ärrimurri-keksin.

Epäekologisuutta on kieltämättä vaikea puolustella. Siirrättäminen tänne on nyt sentään ekologisempaa kuin meneminen sinne. Luomu sitä, biodynaamisuus tätä. Mutta ehkä tuotanto pitäisi vain lopettaa. Ehkä kaikki pitäisi lopettaa. Ainakin nyt kastelu. Ai niin, tietyissä viinikulttuureissa sitä ei ole koskaan aloitettukaan. Mites tästä editorista saikaan hymiön?

Egoismia puolustaisin sillä, että viinit ovat sosiaalinen asia. Potentiaalisesti, ainakin. Ja meille asosiaalisille vähintäänkin turvallinen puheenaihevaihtoehto. Eri asia, kuka sitä jaaria sitten jaksaa. Lähtökohtaisesti toivottavasti kuitenkin paremmin kuin piirtoheitinkalvoja peruskalliosta.

Eskapismissa en näe juuri mitään pahaa. Se on turvallinen ja mainio, lämpimästi kannatettava, tietyissä olosuhteissa jopa suositeltava asia.

Elitismi puolestaan on ainakin osittain katsojan silmässä. S-Marketin punajuuret ovat elitismiä, S-Marketin luomupunajuuret ovat elitismiä, Eat & Joy Maatilatorin lähiluomupunajuuret ovat elitismiä, oman palstan täyslähiluomupunajuuret ovat elitismiä. Ylipäänsä punainen väri on elitismiä. Ja sininen. Jonkun näkökulmasta, jossain kontekstissa.

Eli onko lasillinen Ratzenberger Steeger St. Jost Riesling Spätlese trocken 2007:ää elitismiä? Ravintolassa, 12 cl, 12,XX €? Jos siitä jää elämänmittainen jälki ja ilo? Jos kokemustodellisuuselämys on - pullosäilytyshistoria ja miljöö ja hetki huomioon ottaen - ainutkertainen, absoluuttisen digitaalistumaton? Entä jos saa vielä ruksejakin Mittelrhein-ruutuihin? Eikä tarvitse enää uudestaan suorittaa? Entä jos voi joskus vielä auttaa, jos aihe sattuu jotakuta muutakin kiinnostamaan?

Tai siis: Onko Werner Herzog elitismiä? Onko South Park elitismiä? Onko Conlon Nancarrow elitismiä? Onko Buster Keaton elitismiä? Onko Nick Drake elitismiä? Onko Thomas Mann elitismiä? Onko Ketonen ja Myllyrinne elitismiä? Onko M.A. Numminen elitismiä? Onko Gerhard Richter elitismiä? Onko Ricardo Villalobos elitismiä? Onko Owen Pallett elitismiä? Onko Haknam Records elitismiä? Onko Pekko Käppi elitismiä? Onko Conan O'Brien elitismiä? Onko Crottin de Chavignol elitismiä? Onko Glenn Gould elitismiä? Onko Bianchi elitismiä? Onko Olga Neuwirth elitismiä? Onko Teemu Hirvilammi elitismiä? Onko Dominique Perrault elitismiä? Onko DJ Tixa elitismiä? Onko Astrid Lindgren elitismiä? Onko The Delgados elitismiä? Onko Marin Marais elitismiä? Onko Marko Marin elitismiä? Onko Thomas Bernhard elitismiä? Onko rillumarei elitismiä? Onko rillumarein tutkiminen elitismiä? Onko rillumarein tutkimisen kritikointi elitismiä? Onko kritikointi-termin käyttö kritisointi-termin sijaan elitismiä? Onko Nik Bärtsch's Ronin yhtyeen minimalistinen jazz elitismiä? Onko Bohren & der Club of Gore minimalistinen groove elitismiä? Onko Applen minimalismi elitismiä? Onko japanilaisen kivipuutarhan minimalismi elitismiä? Onko Aallon suunnittelemat Marimekon Muumi-mukit elitismiä? Onko ylipäänsä desig...

No, ehkä sitten on. Ehkä se on vain kestettävä. Tässä vaiheessa muutakaan keksi.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Ökonomierat Rebholz Siebeldinger im Sonnenschein 'R' Spätburgunder Spätlese trocken Großes Gewächs 2005 vs. Weingut Dr. Heger Achkarrer Schlossberg Grauburgunder*** trocken 2010

"Keine Kompromisse!" vs. "Eine harmonisch eingebundene Säure und ein aromatisches Fruchtspiel setzen Akzente!"

Kaksi positiivista viinikuvaa. Kaksi mainostekstiä. Tarkemmin sanottuna: välittäjän muotoilemaa mainostekstiä. Toinen viini hehkua, toinen lievä pettymys.

Okei. Epäreilu asetelma. Ensimmäisen mainosteksti on koko mitassaan laajempi kuin jälkimmäisen. Se yleensä korreloi. Puhumattakaan nyt sitten siitä hinnasta. Sekin valitettavasti - onneksi! - korreloi. Useimmiten. Ensimmäinen siis hintaluokkaa hehkumpi, hinnaltaan melkein kaksinkertainen.

Mutta mikä sen tekee, että ensimmäisestä jää myös parempi mieli? Rahat meni, elämys tuli. Toisessakin selvästi enemmän kuin yleensä meni, elämystäkin jonkin verran tuli, varsinkin kun Badenin Kaiserstuhlin Grauburgundereita ei Alkosta saa, mutta nihkeys lopulta jäi.

Jätän saman tien vastaamatta. Niin se vain tuntuu menevän. Toinen riittää, toinen ei. Uhkean pippurinen Pinot Noir pesee jopa valkoviinin ystävän mielestä pinnallisen, sisältä lässähtäneen, yliherkkusienisen Pinot Gris'n. Hehkuttivat mainostekstit mitä tahansa. Eikä edes auta, että rahaa säästyi.

Tuntuu, että rahasta ja mainostarinoista ja sen sellaisista asioista on nimenomaan Pinot Noirissa, tuossa maailman kilpailluimmassa yksittäisessä rypäleessä, usein kyse. Voi käydä lähi-Alkossa kyselemässä, milloin ne Romanée-Contin seuraavan vuosikerran varausvuorot olivatkaan. Voi käydä, koska sellaisia ei Suomessa ole eikä varmastikaan tule. Suomeen saapuu kerran vuosikymmenessä muutama pullo heikon vuosikerran täysraakaa Romanée-Contia ja pullot menevät Lippulaiva-jonottajille siekailemattomaan hintaan saman tien. Ja oliko siinä taannoin nyt mukana edes sitä kalleinta, ihan sama, oli tai oli, ulkomailta voi sitten tilata huutokaupasta, nelinumeroinen luku ja melkein yhtä monta vuotta kypsytykseen. Myönnetään: näitä hirviöitä ei voi edellyttää edes Alkon hankkivan.

Mutta Pfalzin GG-luokan Spätburgundereita voi. Pitäisi voida. Niitä Alkon kuuluisi tarjota. Myös perusvalikoimassaan. Se kuuluisi yleissivistykseen. Sekin kuuluisi yleissivistykseen. Yleissivistyksen mahdollisuuteen. Monopolivaltiossa. Ei niin, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi varata oma pullo, hyvänen aika sentään, vaan niin, että pitäisi olla edes teoriassa mahdollisuus hankkia pfalzilaista GG-luokan Spätburgunderia, jos sellainen sattuu kiinnostamaan. Eikä mitään 21 €:n lisälähetyskuluja Lippulaivan erikoisvalikoimasta. Eikä 40 €:n erityistilaustoimitusmaksua, kun kaupan päälle pakotetaan ottamaan 6:n tai 12:n pullon erä kerrallaan. Ota tai jätä. Eläköön sivistys. Eläköön viinikulttuurin ilosanoma.

Ökonomierat Rebholz Siebeldinger im Sonnenschein 'R' Spätburgunder Spätlese trocken Großes Gewächs 2005 kestäisi vielä kypsytystä hyvänkin aikaa. Jopa muutamia kymmeniä vuosia. Toisaalta se on kuitenkin juotavissa jo nyt - ja juotaviin (hyvän vuosikerran) Romanée-Conteihin verrattuna sen hinta on yli sata kertaa huokeampi. En väitä, että maku olisi sama. Tai että mainostarina olisi sama. Enhän ole edes maistanut Romanée-Contia (miten hitossa voisin edes kuvitella ikinä maistavani edes keskinkertaisen vuosikerran Romanée-Contia, kypsyneestä hyvästä vuosikerrasta puhumattakaan). Mutta se elämys on tavallaan sama. Pienemmässä mittakaavassa. Uskaltaisin väittää.

Tavallaan Ökonomierat Rebholz Siebeldinger im Sonnenschein 'R' Spätburgunder Spätlese trocken Großes Gewächs 2005 riittää. Ja Weingut Dr. Heger Achkarrer Schlossberg Grauburgunder*** trocken 2010 ei riitä.

"Keine Kompromisse!"

lauantai 17. joulukuuta 2011

Juliusspital Würzburger Stein Silvaner trocken Großes Gewächs 2009 vs. Ziereisen Jaspis Pinot Noir 2008

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Frankenin klassisia Silvanereja ei Alkon valikoimista löydy. Tämä sopivalta suoritteelta vaikuttanut Juliusspitalin Würzburger Stein Silvaner trocken Großes Gewächs 2009 -tapaus napsahti kohdalle Kölner Weinkeller -nettikaupassa. Ainoastaan hinta oli GG-viiniksi epäilyttävän alhainen: vain hitusen yli parikymppiä. Pelko oli tällä kertaa aiheellinen. Vaikka Silvanerit/Sylvanerit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti lähes katastrofin puolelle: ohuen valjuuntunutta, nilkkimäisen takakireää, lähes metallista saviliejua. Käytännössä ainoat Franken-viinit tähän asti ovat olleet Alkon halpis-Rieslingejä. Niillä on saanut alueruksin Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Ja nyt tuli valmistajaruksi. Mutta ei paljon lohduta. Ruksit. Eikä edes klassinen Bocksbeutel-kynttilänjalka. Tässä vaiheessa.

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Badenin Markgräflerland-alueen Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alkon valikoimista löydy. Tämä Ziereisenin Jaspis Pinot Noir 2008 -tapaus napsahti kohdalle Wein und Glas -nettikaupassa. Hinta tosin oli jo alkujaankin pelottavan korkea: ei edes "Alte Reben" -mainintaa ja silti, no, uskalla enää edes tarkistaa. Ja pahin mahdollinen kohtalo: totaalinen korkkivika. Uran ensimmäinen nettishopittelukorkkivika. Eli sitä voi nyt sitten miettiä, saako tästä ruksin Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Niin tai näin, niin ei paljon lohduta. Ruksit. Tässä vaiheessa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

A. Christmann Königsbacher IDIG Riesling Großes Gewächs 2008

Ensimmäinen varsinainen nettiviinitilaukseni oli A. Christmannin Königsbacher IDIG Riesling Großes Gewächs 2008. Oli sitä toki kaikenlaista vispilänkauppaa viritelty jo aiemminkin, mutta laskettakoon tämä nyt ensimmäiseksi tahalliseksi täsmähankinnaksi. Ainoastaan vuosikertaan ei voinut vaikuttaa: sitä otettiin, mitä tarjolla oli.

Viinikaupaksi valikoitui Kölner Weinkeller. Se on edelleenkin oma suosikkini. Sinänsä melkoinen yhteensattuma, koska - niin tylsämielistä kuin tietokoneen lääppiminen kirjoittajan mielestä yleensä onkin - haastajia on kyllä yritetty haarukoida tuon jälkeenkin.

Hyvän nettiviinikaupan kriteerit voi mielestäni jakaa viisiä:

1) toimitus EU-alueelle
2) luottokorttimahdollisuus (mieluiten PayPalin kautta)
3) toimitus lähipostiin (ei UPS, USP, PUS, SUP eikä PSU)
4) valikoima (maa, alue, kylä, palsta, valmistaja, genre, laatuluokka, vuosikerta etc.)
5) hintapolitiikka.

Ainoastaan ensimmäinen kriteeri on tietenkin kriittinen. Kaikista muista voidaan hätätapauksessa joustaa, jos kiikarissa on jotain maanisen poikkeuksellista. IBAN-toiminta alkaa joka tapauksessa muutenkin yleistyä, ja ulkomaan laskuissa kukaan muu tuskin on mennyt kokeilemaan "maksan kaikki kulut" -ruksia. Lisäksi UPS voi hyvinkin tuntua jostakusta vähemmän neuroottisesta ihan jopa palvelulta. Itse olen vahdannut kännykkää asiakaspalveluvuoroissa useammankin kerran ja juossut sitten työpaikan parkkipaikalla mustapaahteisten pakettiautojen perässä peläten viinien vähintäänkin kiehahtavan helleaallossa sekä hätääntyneenä soitellut ylihuomenna palautettavien lähetysten perään, kun en ole - yllätysyllätys - ollutkaan kotosalla huhtikuun kolmantena tiistaina klo 12.48.

Alla tähänastisten seikkailujen väliraportointia. Vaikka edellä esitettyä vaatimuslistaa voinee pitää kohtuullisena, niin lopulta yllättävän nihkeää on meininki ollut: ihan täydellistä osumaa ei ole vielä tullut. Lisäksi on huomautettava, että hankintakohteina ovat olleet lähinnä saksalaiset viinit, joten tulokset värittyvät - no,  sivuston otsikoinnin mukaisesti.

1. Kölner Weinkeller - Wein-Handel und Online-Shop
Kuten todettua, oma tähänastinen suosikkini. Laaja valikoima, myös jonkin verran kypsyneitä vuosikertoja, riittävästi GG-luokiteltuja viinejä amatöörin tarpeisiin, ei-ahdistava käyttöliittymä, pullojen kuvat ja kuvaustekstit luovat tunnelmaa, toki tekstien ylihehkutukset kannattaa normipäiväistää, luotettavat toimitukset (nähtävästi jotenkin DHL:n kautta, kuitenkin niin, että postihenkilö yrittää tuoda ovelle, jos vastaanottajaa ei tavoiteta, lähetyksen voi noutaa normaaliin tapaan lähipostista), kohtuullinen toimitusaika, ottavat yhteyttä, jos toimituksessa jotain ongelmia, rekisteröityneen asiakkaan uudelleenkirjautuminen välillä ollut hankalaa, mutta luottokorttimaksu onnistunut itse asiassa mutkattomammin rekisteröitymättömänä asiakkaana (tai lähinnä kerran kävi niin, että rekisteröitymisen jälkeen onnistuin jotenkin valitsemaan luottokortin sijasta laskun). Tilauksen yhteydessä voi myös tilata uutiskirjeen, jossa tietoa uutuuksista ja uusimmista vuosikerroista etc. Vain PayPal puuttuu.

2. Weinzeche Handelsgesellschaft
Ehkä ripeämmät toimitukset kuin kölniläisillä ja PayPalkin löytyy, mutta muuten kaikessa puolisen askelta perässä. Mutta vain puolisen askelta. Eli ei ihan yhtä monta GG-vaihtoehtoa eikä vuosikertaa eikä laatutuottajaa. Joka tapauksessa kahdesta vilpittömästi suositeltavasta se toinen.

3. Winoscout
Kiitettävä valikoima, mutkaton palvelu (kun tuote olikin loppunut) & PayPal. Ongelmana vain UPS-kuljetus.

4. Wein und Glas
Ehkä hulppein valikoima neljästä ensin mainitusta. Luottokortti, mutta ei PayPalia. Eikä automaattisen tilauskuittauksen jälkeen varsinaista tilausvahvistusta, vaikka viestissä nimenomaan luvattiin palata asiaan. Ja UPS harhailee jälleen pitkin parkkipaikkoja.

5. Mövenpick Weinkeller
Laajahko valikoima, GG:t kuuluvat asiaan, tosin käytännössä pelkästään nuoria vuosikertoja, lisäksi pulloista kuvia vain satunnaisesti, pahimmillaan "kevyt kesävalkkari" -yleiskuvailutekstit myös ikääntymispotentiaalisissa Rieslingeissä, 6 pulloa tai vähemmän = 36 € lähetyskuluja, 7-12 pulloa = 45+ € etc., luottokortti kyllä, PayPal ei, UPS valitettavasti.

6. Wein-Refugium Brunner & Kübler
Laatua laajasti, mutta ei luottokorttia. Ja tällä kertaa UPS ei löytänyt edes parkkipaikalle.

7. Weinbär
Todistettavasti tuli ainakin perille. Mutta ei nyt kyllä valitettavasti muistikuvaa, kuinka ja miten. Joka tapauksessa ei luottokorttia. Ja maksussakin oli jotain hässäkkää, josta tosin ystävällisesti ilmoittivat. Suppeahko, mutta toki tarkkaan harkittu valikoima.

Muutama eBay-kokeilu:

Wein- und Genießerparadies / eBay:
http://stores.ebay.de/weinundgenieserparadies
Suppea valikoima pelkkiä halpistuotteita, mutta joukossa Württembergin Lembergereitä (Itävallassa rypäleen nimi: Blaufränkisch), Itävallan Alko sentään hoitanut, Württembergiä ei, maksu kätevästi PayPalilla, kohtuulliset lähetyskulut (9,90 €) avoimesti esillä ja saman tien maksettavana (viimeksi mainittu piirre ei mikään itsestäänselvyys, ks. lisää alla). Toimitus näppärästi lähi-Itskuun, ilman UPS-säätöä.

Getränke und Süßwaren Seidel‏ / eBay:
http://stores.ebay.de/getrankeundsuswarenseidel
Valikoimassa jopa muutama GG-edustaja, mutta esim. tieto EU-lähetysmahdollisuudesta piti itse kaivaa kauppiaan sivuilta, melko nopeasti tilauksen jälkeen tuli automaattiviesti, jonka mukaan lähetyskulut olisivat 5,90 €, malttamattomuuttaan sitä sitten meni kirjoittamaan lukusumman itse laskupohjaan, vaikka olisi voinut vielä odottaa valmiiksi täytettyä PayPal-laskua, niinpä yön aikana olikin saapunut viesti, että lähetyskulut olisivatkin olleet 14,90 €. Eli ei muuta kuin erotusta maksamaan ja viestiä edestakaisin ja etc. Kaikkea sitä näillä leveysasteilla joutuukin tekemään saadakseen Hessische Bergstrasse -alueen viiniä käsiinsä. Mutta tuli sitä. Ja vielä lähi-Itskuun, ilman UPS-säätöä.

Lupaavia, toimituksen Suomeen pitäisi onnistua, ei vielä kuitenkaan testattu, mukavuudenhalu (lue: pelko UPS:ttömän elämän menettämisestä) vienyt toistaiseksi voiton:

www.vinello.de
www.weinhalle.de

Täältä bongattuja suosituksia, ei tietoa UPS-politiikasta:

http://weinfinger.de/
http://www.vinexus.de/

Lisäosumia samalta listalta, testaamattomia, mutta sinänsä lupaavia, ei tietoa UPS-politiikasta:

http://wein-bastion.de/ 
http://www.vivinum.com/
http://www.karl-kerler.de
www.pinard-de-picard.de
http://www.gourmondo.de
http://www.no-time-for-bad-wine.de/en

Klassikoita, pääpaino Bordeaux'ssa ja Burgundissa ja muissa sijoituskohteissa:

www.bbr.com
www.finestwine.com‏
www.rare-wine.com
www.winebid.com
www.seckfordwines.co.uk‏
www.laywheeler.com
www.farrvintners.com
www.vini-rari.it
www.winespecials.de

Toimituksen Suomeen pitäisi onnistua, mutta laatu ei oikein innosta:

www.jacques-online-shop.de
www.delinat.com

Eri lähteissä mainittuja tai mainostettuja, mutta tähänastisten tutkimustulosten mukaan ei ainakaan toistaiseksi toimitusta Suomeen:

www.amazon.de
www.galeria-kaufhof.de
www.kartstadt.de
shop.wein-kreis.de/wein/
www.biowelt.de/shop/
www.fub-weine.de
www.bremer-weinkolleg.de
www.getraenkewelt-weiser.de

PS. Viinisijoittajat ja muut arvoammattilaiset käsittääkseni vakuuttavat viinilähetyksensä. Eipä sitä varmaan muuten postiteltaisi kahta eikä yhtäkään lisänollaa. Mutta myös 30/50/70 €:n kieppeillä liikkuvan lienee hyvä tietää, että postin tyriessä on mahdollista hakea korvausta. Eli kun lähetys tipahtaa lavalta ja säilyneestä kaulaetiketin repaleesta saa tunnistettua, että siinä meni viiniseuralle hankittu "Dr. Bürklin-Wolf Forster Kirchenstück Riesling trocken GC 2009", niin ei muuta kuin reklamaatiopuuskutuksen kera hakemus vetämään. 70 € + lähetyskuluja ei tosin saa takaisin, mutta kylläkin 57,87 € vai oliko se nyt 58,78 € vai mitä. Eli juuri sen absurdin maksim... verran kuin laissa ja asetuksissa on hyväksi ja oikeamieliseksi koettu. Kiitetyt olkoot siis laki ja asetus, jotk' meitä ymmärtämättömiä houkkia ja sortuvaisia ahmatteja liian ylväiltä ja ylpistäviltä hankinnoilta suojelevat ja alati varjelevat.

PS. #2 http://www.historia-wine.com/ - on mahdollista, että muuta ei elämässä tarvita [lisäys 15.2.2013]

torstai 15. joulukuuta 2011

Dr. Loosen Ürziger Würzgarten Riesling Kabinett 2008

Aina silloin tällöin on tullut kirjakaupassa silmäiltyä Hugh Johnsonin vuosittaistaskuopasta. Eli tuota "maailman suosituinta viiniopasta". Opus on joka kerta vaikuttanut pätevältä, mutta samalla jotenkin täyteen ahdetulta ja raskaalta. Ainakin vapaa-ajan tankeroänklantiminiminsä kanssa kipuilevan mielestä. Eli hankinta on siirtynyt ja siirtynyt. Onneksi. Sillä nyt sitä saa, nyt sitä saa myös suomennettuna.

Jo pelkän Saksa-osion perusteella voi huoletta antaa täyden tunnustuksen veteraanigurun meiningille. Eidzjein kokemus on pitkä ja laaja ja leveä ja leivinuuni ja paistaa joka riviltä. Hyvät kehutaan, huonoista varoitetaan, kehittyviä kannustetaan, erikoisuudet poimitaan, vivahteet eritellään. Makuasiat ovat tietysti makuasioita, mutta tuntui siltä, että HJ onnistui kerta toisensa jälkeen tiivistämään sanomaansa olennaisen.

Ja näinhän sen täytyy ollakin, kun operoidaan maailmassa, jossa valikoima tarkoittaa muutakin kuin Alkon katalogia mutta takintaskut ovat kuitenkin samaa kokoa kuin täällä meitilässä. Itse asiassa Alko-käyttäjää on suomennoksessa avitettu A-ikoneilla (a) A-studio b) A! c) anarkismi). Toisaalta vaikka Alkon valikoimat olisivat hyvinkin hallussa, niin välillä oli kyllä hankala hahmottaa, mitä kautta kyseinen hakusana lopulta linkittyi Alko-todellisuuteen.

Ja eihän niitä nyt totuuden nimessä hirveästi lopulta ollut. Niitä A-osumia. Prosenteissa ei edes Moselin luokkaa.
 
Jos nyt jotain epäilyttävää, niin painovirhepaholaisista viis, ensimmäisen painoksen sivuviitauksista ei sitäkään (sivuilla 166 ja 167 mainitaan "Saksan laatutasot" -kainalojutun sijainniksi ensin s. 145 ja sitten s. 161, vaikka sivulta 163 se kyllä löytyy), mutta pikkutarkan vuosikertapiperryksen soisi olevan kunnossa. Väkisinkin vain pessimistin mieleen hiipii ajatus, että josko sittenkään kursiivit ja punavoinnit ja lihavoinnit ovat jäännöksettömässä järjestyksessä. Tai ehkä ne sitten ovat. Ainakin niihin on ladattu tolkuttomasti informaatiota. Ja ainakin pettymys on karvas, jos punalihavointi on lipsahtanut vaaksankin väärään.

Itseäni hieman harmitti, että tilaa ei ollut riitänyt yksittäisten tarhojen hakusanoittamiseen (kuin joissain ihan hulppeimmissa Scharzhofberg-tapauksissa). Mutta ne on ne yleismaailmalliset taskut ja taskujen koot.

Lupasin viiniabsolutistipuolisolleni 100 €, jos hän lukee Viiniopas 2012:n kannesta kanteen. Innostus oli aluksi uhmakasta, mutta kesti korkeintaan parikymmentä sekuntia. Edes pelkän Saksa-osion (s. 155-178) kahlaamisesta luvatut 10 € eivät lopulta kelvanneet. "Saksalaisen viinin kulmakivi on Riesling, tuo rypäleistä jaloin ja moni-ilmeisin". Ei tuollaista voinut kuulemma kirjoittaa. Ja kun minusta tuo nimenomaan oli oikeinkin pateettisesti aloitettu.

Kaiken lisäksi asiaan perehtymättömän taistelu alkaa tosissaan vasta, kun HJ vyöryttää sivutolkulla kyliä viinitilojen perään:

"Loosen, Weingut Dr. [Alko-anarkiamerkki] Mml ** --> **** 93 95 96 97 01 02 03 04 05 07 08 09 (10) MITTELMOSELIN parhaimmistoa: 18 ha:n tila, jolla vivahteikas ja upea RIES BERNKASTELIN, ERDENIN, GRAACHIN, ÜRZIGIN ja WEHLENIN vanhoista köynnöksistä. Luotettava Dr. L Ries ostorypäleistä. V:sta 1996 Ernie Loosen vuokrannut myös WOLFIN tilaa PFALZISSA. Yhteishankkeena Ch Ste Michellen kanssa washingtonilainen RIES, hiljan myös uusi PINOT N -hanke Oregonissa."

Tässä kohtaa ei voi olla besserwisseröimättä, että Essi Avellaninkin aikanaan (mm. erinomaiseksi sushiviiniksi) kehumaa tilausvalikoiman Dr. Loosen Ürziger Würzgarten Riesling Kabinett 2008:aa ei kyllä enää saa ja että todistettavasti maan viimeiset pullot tuli kaapattua Lippulaivasta jo aiemmin syksyllä, että siinä mielesss-tsot-tsot-tsot-hetkinen-hetkinen. Jäähän Alkon valikoimiin vielä tietysti Dr. Loosenin palkittu Beerenauslese Bernkasteler Ley -tarhasta, kieltämättä mainio pienpullote, vaikka en genreä varsinaisesti harrastakaan.

Että kyllä se Hugh Johnson tietää. Besserwissereitäkin paremmin. Jopa Alkon kokoelmat.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Dr. Bürklin-Wolf Forster Ungeheuer Riesling trocken GC 1997 vs. Dr. Bürklin-Wolf Ruppertsberger Reiterpfad Riesling trocken GC 1999

Pfalzilaisista hehkutarhoista sekä Forst-kylän klassikoihin kuuluva Ungeheuer että kaksi piirua eteläisempi Ruppertsbergin Reiterpfad ovat itseoikeutetusti mukana Frank Kämmerin Die 100 besten Weinberge Deutschlands -kirjassa. Kirja on oiva ja hauska ja pieni. Ja mikä tärkeintä: punavalkeasta [sic] kuvituksesta ja tekstityksestä huolimatta pätevä ruksittelukohde.

Sekä Forster Ungeheuer Riesling trocken GC 1997:ssä että Ruppertsberger Reiterpfad Riesling trocken GC 1999:ssä voi maistaa läpeensä kehittyneen petrolin intensiivisyyden siinä mittakaavassa kuin se viiniharrastuksen jämähtämisen kannalta on oleellista. Tavallaan surullista: vaikea kuvitella mitään ratkaisevasti vertikaalistuneempaa. Täytyy vain jatkaa näiden viitoittamalla tiellä, kohti Pfalz-horisonttia, Jolly Jumperille hyräillen. Sieltä se... öh... onnellisuus... tai siis... pikemminkin merkitys... eiku... tavallaan... löytyy.

Tapauksista tuli mieleen myös, että suuri Riesling kannattaa omasta mielestäni tarjoilla aavistuksen liian kylmänä. Muuten koko petrolipaletti aina aavistuksen liian lämpimään asti jää kokematta. Sillä suuri Riesling tarvitsee aikgäölkgöägksdäöglkdäsdflkgäsdflkämsdfg.

Sekin on Kämmerin kirjassa hauskaa ja pientä ja oivaa, että kunkin tarhan kohdalla on lueteltu omistavat tahot. Yllättävän harvat hulppeudet ovat eksklusiivisessa monopoliomistuksessa. Esim. hirviö-Ungeheuerin jakavat Dr. Bürklin-Wolfin lisäksi mm. kolmen suur-B:n kaksi muuta jäsentä eli Bassermann-Jordan ja Reichsrat von Buhl sekä muista tutuista Georg Mosbacher, J. L. Wolf ja von Winning (ent. Dr. Deinhard) etc. Vastaavasti Reiterpfadissa riehuvat isoiden B:eiden ja von Winningin lisäksi mm. Neustadt-eteläpäädyn Gimmeldingenistä käsin operoiva A. Christmann.

Punavalkeaa tai ei, kyllähän tavallaan samat tarhaustiedot kertyisivät väkisinkin ajan ja harrastuneisuuden myötä. Mutta entä se ruksittelun hurma? Kuka siitä pitää huolen? Kuka on ruksien puolella? Pahaa maailmaa vastaan?

Vaadin täten oikeutta rukseille. Ja ruksittelun hurmaa oppiaineeksi peruskouluun. Ja läpipetrolisoituneen Rieslingin tunnistustehtäviä viimeistään yliopistojen pääsykokeisiin.

PS. En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta, että Christmannin Reiterpfad GG -versiota on saatavissa myös 0,375-koossa mm. berliiniläisestä Wein und Glas -(netti)viinikaupasta. Toisessa yhteydessä nettiviinikauppojen ihanuuksista enemmän. Kuitenkin sen verran, että loistavasta kokoelmasta huolimatta Wein und Glas tuskin pääsee uudestaan omalle tilauslistalle. Tämä vain siksi, että toimitus saapui UPS:n kautta. Lue: neuroottisen kontrollifriikin painajainen.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2004 vs. Van Volxem Goldberg Riesling Erste Lage 2010

No, nyt sitä saa! No, ei Alkosta, t-i-e-t-e-n-k..., mutta kuitenkin. Eli Careliasta kajahtaa. Jälleen kerran.

Jos Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2004:sta vertaa edellisessä(kin) viestissä vaalittuun 2006-omituisuuteen, tulee mieleen lähinnä:

- Gouldin Goldberg-variaatiot 1955 ja 1981
- Saksan MM- ja EM-kullat 1990 ja 1996
- Weber ja Webern samalla levyllä
- Thomas Bernhardin proosa- ja näyttämöteokset
- Beethovenin kvartetot op. 18 ja Aki & Turo
- Beethovenin kvartetot op. 13X ja Batman & Ryydman
- ...eiku.

Molempi molempi. Periaatteessa samaa, ei mitään samaa. Aluetta, rypälettä, valmistajaa, kylää ja palstaa lukuun ottamatta. Vastaavaa kokenut. Eroa, klappia, kuilua. Vaihtelua paradigman sisällä. Ainakaan molempipositiivisesti.

Van Volxem Goldberg Riesling Erste Lage 2010. No, se on tässä mukana vain, koska siitä sai taas ruksin ja vähän pituutta otsikkoon. Sinänsä huolestuttavaa, että tekemällä tehdyn äitelä sivumaku ja vasta neljäs kirjoitus menossa. Tai olihan sitä kieltämättä jo ensimmäisessä otsikoinnissa. Sivumakua. Että heti lähti käsistä. Ensimmäisestä lähti. Käsistä lähti kokonaan. Sinne meni Pöystfaösjkasdfölkajsdflfgläölsdfg'äfgkjhhjdjö.

En lähde edes vertaamaan MSR-tapausta Pfalz-suosikkiini. Vaikka sinänsä positiivinen yllätys. Tuo saarilainen. Ja vielä noin ylinuoreksi. Ja kuivaksi. Ja miksei hintaiseksikin.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2006 vs. Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 2001

Mielestäni ehkä suurin ero eri viiniluokitusten välillä on perussaksalais-Rieslingin ja Großes Gewächs -luokitellun ykkös-Rieslingin välillä. Chianti Classico on (tunnetusti yleensä) parempaa kuin Chianti, Bordeaux'n 2. Cru on (tunnetusti yleensä) parempaa kuin 5. Cru, Grand Cru Chablis on (ihan käytännössä aina) parempaa kuin Petit Chablis ja Appellation sitä ja Appellation tätä. Mutta se tason nousu, jonka Großes Gewächs/Erstes Gewächs/1. Lage (yleensä) takaa, on kuin hyppäisi S-Marketin katolta. Täysin järjetöntä. Tai siis järjetön.

Omat GG-suosikkini tulevat hunajamelonisen muhjupersikkaisen mangoisen ylihelposta Pfalzista. Pidän kyllä Moselin teräshapoista ja taittosokerista, Nahen tasapainosta parhaimmillaan, Rheinhessenin kärkituottajien etulinjasta ja Rheingausta tietenkin ja niin edelleen. Mutta jotenkin vain Pfalzissa se Großes Gewächs Riesling loksahtaa omassa suusfsakfjölsdakfjsdaölkfjafjklfdasasdf.

Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2006:sta olen saanut maistaa viidesti (ja jos kerran Fine-konsernikin jaksaa joka käänteessä muistuttaa, monta kertaa on tullut maistettua Cheval Blancia vuodelta 1947 tai Yquemia vuodelta 1811 [oliko se nyt 13 vai 3, ja tällä vuosituhannella vai sitä edellisellä, ja kestikö se lasissa tunnin vai kaksi, ken näistä tietää, kun niin ristiriitaista tietoa eri lähteissä] niin pistetään nyt sitten 18.5.2012 edit: seitsemästi). Varsinkin ensimmäistä kohtaamista on vaikea unohtaa. Mönjä oli ruskeaa, uhkeaa, tahmeaa, syväpetrolisen oksidoitunutta, lähes kiisseliä. Turha edes mainita, että mitään vastaavkafdslafkdasölfkasälkhh.

Tämä kaikki siitä huolimatta (tai siis kerrankin nimenomaan siksi), että kesä 2006 oli hankala kuin hellankoukku ja ammattilaisten näkökulmasta hapot jäivät haaleiksi ja vuosikerta julistettiin epäonniseksi. Mutta näin siis omituisista olosuhteista sikisi omituisen makuisen viiniä, joka (syyntakeettoman omituisen) amatöörimaistajan mielestä maistui omituisen onnistuneelta.

Mistä tulikin mieleen, että kesällä 2011 halusin Turkuun. Soitin viiniravintola E. Ekblomiin. Heillä oli dispenseri. Lehdissä kehuttiin, että maan ensimmäinen samppanjaversio. Viinilistaa ei löytynyt netistä. Tiedustelin, mitä viinejä ravintolassa oli tarjolla. Sommelier sattui onneksi puhelimeen. Hän aloitti: Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2006. Juttelin vähän aikaa, kerroin, että tätä löytyy myös mm. Helsingistä Careliasta, kiitin ystävällisestä palvelusta ja suljin Matkahuollon sivut. Viini on hillitön, mutta ei kuitenkaan ihan ylimääräisen reissun ja ties monennenko maistelukerran arvoinen. Tarinan opetus: tämä maa on liian pieni, parhailla ravintoloilla on samat (ainoat) maahantuojat, Alkon hankintapolitiikkaan tyytymätön ei pysty sivistämään itseään edes kaupunkia vaihtamalla, apatia kukoistaa, ankeutta ja tuskaa on elämä.

Mistä taas tuli mieleen, että kun Alko sai vihdoin hankittua ykkösluokan pfalzilaista Rieslingiä erikoisvalikoimaansa (mikä on epätasa-arvoista ns. muuta maata kohtaan, lähettäminen maakuntiin ei suinkaan ole lisämaksutonta, pikemminkin vaikkapa mainion vuosikertaoluen Pere Jacques 2009:n hinnanmuodostus 5,67 € + lähetyskulut 21 € viittaa lähinnä kuluttajaviraston suuntaan), niin parhaiden ravintoloiden samat (ainoat) maahantuojat ne kummittelevat jälleen: Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 2001 on aihetta seuraaville tuttu jo valmiiksi.  Mahtava viini, aivan loistava viini, miksei jotain muuta?

Tässä oli vielä tarkoitus tilittää siitä kuinka aikanaan tuli ehkä hieman hätäisesti dissattua Alkon Dr. Bürklin-Wolfin Pechstein-vuosikertoja vaikka kyllä esim. saman valmistajan Pinot Noir maistui yllättävästikin ja vielä sitten myöhemmin petyttyä karvaasti J. L. Wolfin Pechstein-yritelmään ja kuinka Pfalz oli jo omissa kirjoissa tuhoon tuomittu ja etenkin sen Forst-kylän klassikkopalstat ja kuinka Georg Mosbacher on nimenomaan Forst-kylästä ja Dr. Bürklin-Wolf puolestaan siitä pohjoisen puolelta Wachenheimista mutta sattumalta sekä Kieselberg että Hohenmorgen saman verran Forstista etelään eli Deidesheimista ja kuinka olisi hauska joskus päästä käymään mestoilla ja kuinka Riesling-harrastuksessa on sentään jotain tolkkua koska hinnat eivät ole kymmen- tai satakertaiset kuten Bordeaux'ssa tai Burgundissa ja siinäkin mielessä GG-hyppy S-Marketin katolta on Rieslingissä on niin huima ja kuinka näyttäisi siltä että seuraavaksi Mosbacherin Kieselbergistä olisi tulossa yleisjakoon niiden samojen ainoiden maahantuojien kautta 2004 ja Dr. Bürklin-Wolfin Hohenmorgenista puolestaan 1999 ja miten on mahdollista että Alko onnistuu hankkimaan perusvalikoimaan niinkin laimeaa Erstes Gewächsiä Rheingausta kuin taannoinen G. Müller vai mikä se nyt oli ja että kieltämättä myös nettikaupoissa törmää nykyään pelottavan usein 19,90 € EG/GG/1.L -virityksiin jotka eivät kyllä tee oikeutta ylimälle kasvuluokalle ja että melkein se tässäkin valitettavasti se 35 € -rajapyykki yleensä pitää paikkansa ja että kipuraja on kyllä matalapalkka-alaiselle riipaiseva mutta omatekoisen viiniseuran kautta vaikka sitten vaikka siinä seuraavan tapaamisen odottaminen kasvaakin yleensä maanisiin mittoihin ja että mahtavaa että jotkut pysyttelevät luokituksen ulkopuolella ja porskuttelevat kuten Dr. Bürklin-Wolf jonka GC ei ole väärin kirjoitettu GG vaan oma viritys jonka selitys kannattaa googlettaa jos aihe sattuu kiinnostamaan.

Mutta onneksi en tilittänyt.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Drautz-Able Pinot Noir Drei Tauben QbA trocken 2004 vs. Meyer-Näkel Spätburgunder QbA trocken 2008

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Württembergin Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alkon valikoimista löydy. Tämä sopivasti kehittyneeltä vaikuttanut Drautz-Able Pinot Noir Drei Tauben QbA trocken 2004 -tapaus napsahti kohdalle Vinoscout-nettikaupassa. Ainoastaan hinta oli kypsähtäneeksi viiniksi epäilyttävän alhainen: 12,90 €. Pelko oli kuitenkin tällä kertaa turha. Vaikka Spätburgunderit/Pinot Noirit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti elämysten puolelle: suklaakaakaota, ruskettuneen kehittynyttä värimaailmaa, marjaryväksiä, tasapainoa, sitä jotain. Käytännössä ainoa kunnon Württemberg-viini tähän asti omalla listalla oli Rainer Schnaitmannin Götzenberg Riesling GG 2008. Sillä sai valmistajaruksin Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Ja niitähän tässä tavoitellaan. Rukseja. Muun muassa.

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Ahrin Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alkon valikoimista löydy. Tämä erityisen lupaavalta vaikuttanut Meyer-Näkel Spätburgunder QbA trocken 2008 -tapaus napsahti kohdalle Weinzeche-nettikaupassa. Hinta tosin oli alueen hulppeimpiin tapauksiin verrattuna aavistuksen epäilyttävä: 15,50 €. Pelko oli kuitenkin tälläkin kertaa turha. Vaikka Spätburgunderit/Pinot Noirit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti elämysten puolelle: mustikkaista hapokkuutta, ryhtiä, tasapainoa, ahrmaisuutta, sitä jotain. Muutamia Ahr-viinejä oli toki jo tähän mennessä kertynyt omalle listalle, mutta lähinnä vain alle kympin perussuorituksia. Toisaalta niillä oli sentään hankittu alueruksi Pekka Nuikin ja Ralf Fenzelin 100 Meisterwerke des Weines -kirjaan. Ja niitähän tässä tavoitellaan. Rukseja. Muun muassa.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kloster Pforta Saalhäuser Blauer Spätburgunder trocken 2008 vs. Weingut Schloss Proschwitz Elbling 2010

Kloster Pforta Saalhäuser Blauer Spätburgunder trocken 2008 ja Weingut Schloss Proschwitz Elbling 2010 ovat perin mitäänsanomattomia viinejä: valjuja, etäisiä, ohuita, kiikkeriä, aavistuksen nolojakin, pahimmillaan lähes sietämättömiä, ainakin ensiksi mainittu, muutaman vuorokauden ilmauksen jälkeen. Paradoksoiden: mitäänsanomattomuuksissaan tähänastisen amatööriuran jotakuinkin tärkeimpiä kokemuksia.

Näistä ja näin on hyvä aloittaa. Kahdella kaksoispisterakenteella.

Jos Alko tarjoilisi Saale/Unstrut-alueen tai Sachsenin viinejä, Alko nähtävästi tarjoilisi juuri tällaisia viinejä. Tai ehkä palettia voisi vielä möyssöyttää "Goldriesling, Elbling, Grauburgunder" -tyyppisellä kokonaisratkaisulla.

Mutta kun Alko ei tarjoile Saale/Unstrut-alueen eikä Sachsenin viinejä. Ei ensimmäistäkään esimerkkiä, ei edes mössöytyksiä, ei halpiksia, ei nolotuksia, ei mitään. Jää vain tyhjentyvä katse, joka hiljaa piirtyy horisonslökalökjaglökjgjdäödhkloetitaalksdagdsädhdfjö.

Leipzigissa en ole käynyt. Dresdenissä ei ole tullut käytyä. Molemmat ilmeisiä kulttuurikehtoja (kulttuuriehtoja, kulttuurikehoja, ehehe). Pitäisi olla käynyt. Entinen Itä-Saksa kiinnostaa. Pitäisi kiinnostaa. Vaan Alkoa ei tunnu kiinnostavan.

Kloster Pforta Saalhäuser Blauer Spätburgunder trocken 2008 on, kiitos Alkon passiivisuuden, ensimmäinen Saale/Unstrut-alueen viini, jota olen maistanut. Weingut Schloss Proschwitz Elbling 2010 on puolestaan ja niin edelleen.

Että tältä pohjalta.

Ei ainakaan turhia harhakuvitelmia.

Jos nyt jotain.

Stuart Pigott - KGG (= a) kannattaa googlettaa b) kauhugagara c) United Kingdom @ Prenzlauer Berg) - ryömii ruututakissaan housujen saumat ruvella etsimässä alimman hyllyn alimmaisia aarteita. Kaverista voi olla monta mieltä, mutta todistettavasti hallussa ovat sekä homma että toimi. Maanmainiota? Ylimielistä? Alentuvaa? Näsänokkelaa? Rahvaanomaista? Liian helppoa? Huumorikukkaa? Näennäisanarkiaa? Juuri näin? Asenne kohillaan? Yliyritteliästä? Pahempaa kuin tusina kysymysmerkkejä?

Stuart Pigott olisi nähtäväsi innoissaan sekä Kloster Pforta Saalhäuser Blauer Spätburgunder trocken 2008:sta että Weingut Schloss Proschwitz Elbling 2010:stä. Tai tasoitellaan varmuuden vuoksi: ainakin jälkimmäisestä. Ja niinhän sitä tässä tavallaan ollaan muutkin: "mitäänsanomattomuuksissaan tähänastisen amatööriuran jotakuinkin tärkeimpiä kokemuksia". Tosin vain muttana ja kaksoispisteytettynä: lähinnä kulttuurikehdollis-yleissivistyksellis-seinäruksillis-ulkoalkollisista syistä.

Olen nyt maistanut Saale/Unstrutin ja Sachsenin viiniä - en tiedä mitään Saale/Unstrutin tai Sachsenin viineistä. Mutta ruksit on seinässä. Seinät on ruksittu. Ruksit on seinätty.

Ja ehkä vielä joku päivä Schloss Proschwitzin valkoburgunderia Grosses Gewächs -versiona. Tai paikallista kehuttua Grauburgunderia eli Pinot Gris'tä. Tai toivottavasti nyt ainakin jompaakumpaa Saale/Unstrutin kuuluista lippulaivoista eli Pawista tai Lützkendorfia. Mutta eipähän noilla enää kiirettä.

Sen sijaan Kloster Pfortalle valitettavasti jo tässä vaiheessa kisaa - kiitos ja sori, 850 vuotta perinteitä, mutta tämä oli kyllä nyt tässä.