Dr. Loosen Ürziger Würzgarten Riesling Grosses Gewächs Alte Reben 2008 (Alkon perusvalikoiman kertaerä, nro 514797)

Kerta kiellon päälle. Pakko vain kommentoida ylihurmioitunutta Pravda-arvostelua (4.10.2012), jossa Dr. Loosen Ürziger Würzgarten Riesling Grosses Gewächs Alte Reben 2008 nostetaan jonkinlaiseksi Bordeaux'n 1. luokan vastineeksi Riesling-maailmassa. Arvostelussa on ansiokkaita kohtia - aina viinin rakenteen kuvailusta joihinkin faktoihin (tai ainakin sinne päin) - mutta rinnastus B1-luokkaan ja vieläpä 2009-megavuosikertaan on kohtuuton ja samalla kuluttajan kannalta joltisenkin harhaanjohtava.

Vaikka mitäs tässä enää inisemään. Pravda sitten meni ja kuoliaaksisyleili jälleen kerran viinin, jota tuodaan maahan rajallinen kertaerä. Viini on ollut myynnissä jo jonkin aikaa ja vielä alkuviikosta sitä sai yltympäriinsä; nyt lauantaina Ylöjärvellä on jäljellä kaksi (2) pulloa ja Raision Myllyssä kolme (3). Ja nekin nähtävästi ovat kadonneet, kun tiedot alkuviikosta taannehtien taas päivittyvät. Muiden vastaavien hajahaamujäännösten tavoin.

Kyseessä on siis eittämättä mainio, mutta ei todellakaan mitenkään ihmeellinen Riesling. Hyvä jos päästään edes 90 pisteeseen. Eikä edes kaikkialla päästä: arvostettu Eichelmann (Deutschlands Weine 2010) läväyttää nimenomaiselle 2008-vuosikerralle 89 pistettä ja samalla Dr. Loosenille yleisonnistumisesta kolme tähteä viidestä eli "Sehr gute Erzeuger". Ei siis viiden tähden "Weltklassea" eikä edes neljän "Hervorragende Erzeugeria". Että se siitä Mouton-Rothschildista ja Bordeaux 2009 -vertauksista.

Mutta artikkelin pääsanomasta täytyy Riesling-idealistinkin olla Pravdan kanssa samaa mieltä: B1-hinnoittelu on karannut ajat sitten käsistä ja Rieslingissä - jos missä - voi päästä käsiksi hurmiolaatuun jo selvästi realistisemmilla sijoituksilla (parhaimmillaan n. 30+ alkoholiverottomuuseurolla = n. 35+ kotieurolla). Mutta ei siis valitettavasti ihan näin realistisilla. Tai muotoillaan varmuuden vuoksi: ei ainakaan tällä kertaa.

No se Rebholzin auringonpaistepalsta ja Riesling 2006 GG-versiona vs. No se Alkon uusin Pinot Blanc, jossa jotain keltaisia geometrikuvioita kannessa

Toista sai lasillisen Chez Dominiquen baarissa. Toinen oli sietämättömän makuista sekä samalla jotakuinkin yököttävää. Yhtä paljon kuitenkin kustansivat, käytännössä. Paitsi, että CD Barissa samaan hintaan vielä kivenmurjakkeellinen keittiön "snäcksejä" kyytipojaksi.

Sen verran hiljaiseksi vetää, että eiköhän tämä ollut tässä. Ainakin nyt joksikin aikaa.

Tasaraha. 30 sönkkäystä.

Jos tästä vaikka vielä joku päivä toipuisi...

Georg Breuer Rüdesheimer Berg Schloßberg Riesling 1988, 1993 & 2006

Riesling-viikon huipentumana kulttimaineinen Breuerin Berg Schloßberg. Ensin Demosta vuorokauden aukiolon jälkeen 1988, sitten Careliasta kaksi vuorokautta muhinut 1993 ja vielä jonon jatkoksi yhtä lailla kahden vuorokauden avauspohjilla lämpimän hedelmäinen 2006. Tuplamagnum, tuplamagnum, magnum. 10,5% [sic], 12%, 13%.

Teräslähtöinen Rheingau-tyyli ei varsinaisesti ole oma ykkössuosikki, mutta (lällyhelpon) hedelmäisyyden tavoittelijakaan ei voi kiistää Demon ja Carelian tempausten kulttuuriarvoa. Ilman näitä kulttuuritekoja ei tällainen tavallinen tallaaja pääsisi ikinä patojen ääreen. Ja vieläpä kyllä: jostain sieltä teräksen alta hiipi kuin hiipikin myös kuulaan tiivistynyt hedelmäisyys. Ja mukana se niin olennainen kypsäinen petroli. Ja sitten vielä ne kulta-uutokselliset värit. Kunhan litku vain oli parikymmenvuotiasta ja puteli oli ensin saanut rauhassa löyhytellä aukileena muutaman päivän. Tai sitten 2006-tapauksessa alle oli osunut poikkeuksellisen lämmin, voisi sanoa jopa ei-niin-teräksinen kesä.

Jos vertaa viime vuoden BSb-kokemukseen, niin kaikki ylisanat on jo käytetty. Vuosi sitten vuoden 1993 kimppuun tuli hyökättyä suoraan avauksesta ja kiinnihitsautuneen teräsvaijerin nirhiminen pinseteillä oli juuri niin raastavaa kuin miltä kuulostaakin. Nyt vaikutti siltä, että vuorokausikaan ei ollut vielä ihan täysin riittänyt 1988:lle. Täysin käsittämätöntä. Mutta näin ainakin kahden täysosumallisen kaksivuorokautiskokemuksen perusteella.

Huomenna viikkojen viimeinen päivä. Ja sitten taas takaisin maan pinnalle.

Dr. Bürklin-Wolf Forster Pechstein Riesling trocken GC 2004 (Magnum) vs. Schloss Lieser Brauneberger Juffer Riesling Kabinett GG 2010 (Magnum)

Valtakunnan vuotuinen Riesling-viikko käyntiin magnumaattisella pläjäyksellä. Pechstein on silloin tällöin pettänyt, ehkä Forst-nelikosta altein ailahteluille, mutta nyt mentiin Magnumin voimalla mukin pohjaan saakka: petrolimuhjua, voirunkoa, aprikoosipirskeitä, mangomelonia, sopivassa suhteessa ja nuhteessa. Kiitokset kuuluvat jälleen Carelialle. Tätä on Riesling-viikko parhaimmillaan. Isosta pullosta alle 15 ergonomiakonsultilla mukillinen mauista muhevaisinta. 

Samalla kävi ilmi, että Saksan viinitiedotukselta on juuri ilmestynyt lehdykkä, jossa esitellään mm. uusia "Classic"- ja "Selection"-luokituksia. Ei sanaakaan tähänastisista GG/EG/1.L-säädöistä. Mutta ettei vain tässä käynyt nyt niin, että vanhat luokitukset villiintyivät tyystin uusien termien myötä? Vai miten on selitettävissä, että illan toisen Magnum-pullon eli Thomas Haagin Schloss Lieser Brauneberger Juffer Riesling Kabinett GG 2010:n kyljessä komeili tuttu ykkösterttumerkki, vaikka sisältö oli taattua Moselin 8%-meininkiä sokereineen kaikkineen? Systeemi oli jo ihan tarpeeksi mutkikas ennen tätä uutta käännettä...

Karl Schaefer Fossilium Riesling trocken 2010

Vin-Vin, part II. Listalla tällä hetkellä kahdeksan (8) Riesling-viiniä. Joista laseittaistarjonnassa neljä (4). Joukossa ei toistaiseksi EG/GG/1.L/GC/etc.-viinejä. Mutta ootellaan rauhassa, kuulemma jo ensi viikon kuormassa mahdollisesti (tosin ensi viikko on valtakunnan virallinen Riesling-viikko, joten tarjontaa pitäisi ns. riittää muuallakin)...

Laseittaislistan ulkopuolelta avautui Karl Schaefer Fossilium Riesling trocken 2010. Valitettavasti itse viinistä on sanottava, että amatöörimaistajan(kin) suussa sijoittui jonnekin sinne samaan maastoon, johon Eichelmann muutama vuosikerta sitten oli näköjään niputtanut käytännössä koko talon tuotannon: 80-83 pisteen tuntumaan. Pikavilkaisun perusteella taisi olla kuitenkin tämänhetkisen listan kallein Riesling. Tai ainakin kalleimmasta päästä. 60 ja jotain pullolta. Ja 12-mukillisen hintana 11. Aika hurjalta tuntuvat katteet, kun valmistajan 0,75-hinnastossa 13. Mutta, kuten sanottua, hurja on tietysti kauppapaikkakin.

Ei vain silti voi olla tulematta mieleen, että yhtä iso mukillinen Georg Mosbacher Deidesheimer Kieselberg Riesling Großes Gewächs 2006:sta lohkeaa Careliasta parilla lisäeurolla...

PS. Varhaisesta DJ-meiningistä GG-runkoisen laatu-Rieslingin verran plussapisteitä!

Immich-Batterieberg C.A.I. Riesling Kabinett 2010

Vin-Vin. Uusi viinibaari kaupungissa. Kalevankadun ja Yrjönkadun kulma, Tornia vastapäätä. Joissain tiedoissa piti avattaman aikaa kutakin sitten. Parempi kuitenkin kuin.

Valitettavasti viinilista samaa pohjaa kuin saman maahantuojan sushiloissa. Ja sitä myöten nyt mm. Linnanmäellä. Kuinkahan monessa paikassa Loimeria ja Beckeriä kohta oikein tarjoillaan?

Kyynisyys. Sitä ei voi kuin pahoitella. Kuitenkin urhein avaus ties aikaan pitkään. Eli peukkua kattoon. Vaikka sitten irveellä.

Syyntakeettomuuksissa tuli pelmahdettua paikalle jo viikkoa sitten. Kutsuvieraiden hämyn sopivasti hälvettyä. Senhetkistä hahmottelulistaa (?) annettiin ystävällisesti vilkaista. Se poikkesi jonkin verran eilen eteen kiikutetusta. Sekä laajuudessa että laadussa. Mainostetussa Riesling-valikoimassa "alun perin" mukana mm. sekä Beckeriltä että Immich-Batteriebergiltä Grosses Gewächs -vaihtoehto. Tosin Becker, no joo...

Joka tapauksessa lopullisella viiden Rieslingin listalla ei GG-mainintoja. Ja viidestäkin vaihtoehdosta vain kolme taisi olla laseittaistarjonnassa. Kuulemma jatkossa "viikonloppuisin" aukeaa erikoispulloja. Dispenserikin on luvassa, tosin vain kylmentämätön malli. Ja koko ajan valikoimaan tulee lisää pulloja etc. Mutta ehkä paikan mainostaminen Riesling-valikoimalla ei nyt sitten kuitenkaan...

Ja sanotaan nyt saman tien, kun kerran vannetta kiristää: Kauneushoitola samassa tilassa ei ainakaan itselle ole ensisijainen valinta. Taloudelliset realiteetit varmasti ratkaisun taustalla, mutta eteeriset öljytuoksut, tilan katkonainen hahmottomuus sekä eurodancejuustohöttötaustamusavalikoima. Ja sitten vielä lähtökohtana oma iki-inhokki eli 16-hinnoittelu (millä kertotaululla 16 osuu lähellekään 75:ttä ja miksi meitä hontelopäisiä harrastajia kiusataan ylisuurilla annoksilla?). Onneksi sentään 12 onnistui. Ja hintaa nyt ei voi ainakaan syyttää.

Miten sen nyt muotoilisi: Vin-Vin(kään) ei uhkaa esim. Careliaa, ei Rieslingissä eikä kyllä muutenkaan, mutta mikä ettei keskustassa lasillinen kohtuuhintaista Heinrichin St. Laurentia, joku toinenkin kerta.

Hans Wirsching Iphöfer Kalb Silvaner Spätlese trocken 2010 (Alkon perusvalikoima, nro 592237) vs. Horst Sauer Escherndorfer Lump Silvaner Grosses Gewächs 2010

Jos olen oikein ymmärtänyt, Alko pitää yllä tarjouspyyntölistaa, jonka avulla on tarkoitus etsiä optimaalisin väylä hankkia valikoimiin erilaisia paikalliserikoisuuksia ja viinialueittensa leimallisia edustajia. Luulisi, että listalla ovat olleet myös Frankenin Silvanerit, joita on nyt vihdoin saatu perusvalikoimaan. Tosin (jälleen) vain väliaikaisesti: 480 pulloa Hans Wirschingiä jaossa ja sitten taas hiljenee.

Tarjouspyyntölista on kaunis ajatus. Ollaan hereillä, etsitään leimallisuuksia, paikallisuuksia, ajan hermossa kiinni, kilpailutetaan koko kansan eduksi. Pahimmillaan käytäntö tuntuu kuitenkin tuottavan lähinnä valjuja kompromisseja: kyseinen viinityyppi saadaa kyllä kuitatuksi pois päiväjärjestyksestä, mutta paikalliserikoisuuden varsinainen luonne jää (nimenomaan liiallisen kilpailutuksen takia?) käytännössä kokematta. Näin on käynyt myös uudessa Franken Silvaner -kuittauksessa.

Luvalla sanoen Hans Wirsching Iphöfer Kalb Silvaner Spätlese trocken 2010 on tuskallinen kokemus: haalea, vaalea ja hajuton. Ja lisäksi myös sitruunaisen kitkerä ja vailla laajempaa makupalettia. Eikä tarvitsisi mennä kuin seuraavaan hintaluokkaan: perin omintakeisen Horst Sauer Escherndorfer Lump Silvaner Grosses Gewächs 2010:n takia olen valmis kokeilemaan frankenilaista Silvaneria vielä joskus... öö... neljännen kerran.

Kallstadter Kobnert Riesling trocken 2010 (Alkon perusvalikoima, nro 538624)

Kellepä Alkossa ajoittain asioivalle ei olisi tuttu monopolimme tarjoama laaja valikoimapaletti: Pekka Perusvalikoima, Tiina Tilausvalikoima, Ville Varausvalikoima, Eila Erikoisvalikoima ja vielä Eetun Erikoistilaukset. Ja tietenkin Tiinan salakaksoset: Pasi-pullo ja Liinu-laatikko. Mutta yksi usein unohtuu valikoimaentusiastiltakin: perusvalikoiman pullomääräiset tilaukset. Ehkä hämärintä ja hämäävintä, mitä monopolimme on saanut aikaiseksi.

"Kyllä ne on ihania ne Wachaun Rieslingit". Onhan ne. Onneksi niitä saa ihan lähi-Alkosta. Tai on ainakin saanut. Ja saa varmaan jatkossakin. Siinähän niitä on jo reilun vuoden ajan törröttänyt. Miksei ei siis törröttäisi jatkossakin. Onhan kyseessä perusvalikoimahylly ja ihan tavalliselta näyttävä perusvalikoimahyllypaikka. Ei violetteja tilausvalikoimamerkintöjä eikä mitään muitakaan erityismainintoja. Viime aikoina pullot ovat tosin vähentyneet muutamaan, mutta ehkä vuosikerta on vain vaihtumassa. Kiva päästä maistamaan lisää uuden sadon keltaluumuherkkua.

Tietenkään mitään lisäeriä ei ole tulossa. Tarjoilu loppuu, kun viimeinen pullo on myyty. Varoituksetta. Tai ei nyt ihan varoituksetta. Onhan Alkolla oma Uutuudet-lehdykkäinen, joka ilmestyy (kesäaikaa lukuun ottamatta) kuukausittain. Ja onhan se nyt vähintäänkin kohtuullista, että asiakkaat pitävät kirjaa, mitä perusvalikoimatuotteita on tilattu vain pullomääräinen kertaerä. Viimeisimmän Wachau Riesling -eränkin pullomäärä ilmoitettiin ihan julkisesti "Marraskuun 2010 uutuudet" -julkaisussa. Vai oliko se sittenkin "Joulukuun 2010 uutuudet"?

Ja ai niin. Mainitaan ostettu pullomäärä tietenkin siellä netissä. Sieltä se on tarkistettavissa. Mihin vuorokauden aikaan tahansa. Alkoholin, uutoksen, sokerin, happojen, energiasisällön, pakkaustyypin, pakkauskoon ja suljentatyypin jälkeen. Kuitenkin ennen panttimainintaa. Eli varsin kätevästi. Puhumattakaan päättelyn helppoudesta. Että ostomäärä kertoo sen, että kyseessä on kertaerä ja että saatavuusnäytön lukumäärät pitää vähentää ostetusta pullomäärästä. Paitsi, jos tuote on merkitty poistuviin, niin hyllytietoja ei tietenkään enää löydy. Mutta se on jo eri tarina.

Eli pitäiskö siis jokaisen perusvalikoimapullon kohdalla tarkistaa, kuuluuko se kertaerään vai ei? Öh, kyllä. Varsinkin, jos tuotteeseen ehtii ihastua. Kai tämä seikka on jotenkin merkitty esim. Suorsan, Berglund-Rinta-Huumon ja Avellanin oppaissa? Öh, ei.

Eli ei kannata liikaa iloita pfalzilaisesta Kallstadter Kobnert Riesling trocken 2010 -uutuudesta. 0,375-pulloja on tilattu 4000 yksikköä eikä lisäeriä ole luvassa. Ihan hirveää ilovaaraa ei sinänsä ole, koska viini on juuri ja juuri siedettävää. Ainakin jossain siinä optimikeskilämpötilassa. Paitsi, että vuorokausi kierrekorkin alla rääkättynä pohjalitku avautui yllättävänkin suutuntumalliseksi. Hyvänen aika. Melkein tekisi sittenkin mieli ostaa lisää ja kokeilla muljutusta uudelleen. Että toimiko se todella vai oliko kaikki vain yltiöpositiivista yllätysvääristymää. Täytyy varmaan rientää, ennen kuin loppuvat. Ja toivoa, että sitä oli jälleen väärässä.

(Jälkikirjoitus 12.3.2012: Niinhän siinä sitten kävi, että Pravda valitsi juuri tämän rajoitetun pulloerän kuoliaaksihalauskohteekseen. Se merkitsee sitä, että esim. keskustasta hyllyt tyhjenevät ennen kuin hitaimmat ovat saaneet edes tulta aamukahvikamiinaan. Muutama aika sitten samoin kävi sille yhdelle espanjalaiselle laatupunkulle, jonka kysely päivää liian myöhään herätti Lippulaivassa lähinnä myötähäpeän sekaista hehetystä. Luulisi Pravdallekin selvinneen vuosien varrella, millainen hysterisoiva vaikutus yksittäisten viinien esiin nostamisella ja hehkutuksella oikein on. Espanja-punkku oli jo melkein ääritapaus: muutama nollallinen väkeä lukee puoli sivua viinihehkutusta ja 25 nopeinta pääsee lopulta maistamaan, mistä toimittaja oli innoituksensa ammentanut. Tällä kertaa pettyneitä lehdenlukijoita on jotakuinkin 3975 vähemmän. Saavutus sekin.)

Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 1999

Careliasta, Careliassa, juuri avattuna, tuntia sitten. Ja tarvittaessa kellarista lisää. Jos kauniisti pyytää. Listan ulkopuolelta kajahtaa. 19,50 € / muki. Se on eli lue: 2,5 kolpakollista peruslaatuista vehnäolutta keskustakuppilassa. Molempi parempi. Mutta vain toisessa on aineksia elämänaikaiseksi elämyskumppaniksi. Tai ehkä konsultillisemmin selkokielellä: kokemuskeitaalliseksi voima(annuttamis)keskuksen dynaamiseksi muutosjohtajuudeksi.

Weingut Heymann-Löwenstein Uhlen Roth Lay Riesling Erste Lage 2009

Noh, yritetään, puhua viinistä, eli, kuten otsikostakin käy ilmi, kuvailun kohteena: Weingut Heymann-Löwenstein Uhlen Roth Lay Riesling Erste Lage 2009.

Ulkonäkö: oljenkullankeltaistunutta, jostain Alemannia Aachen -maailman ja Bayernin kultanumerojen puolivälistä, nuoreksi Moseliksi yllättävänkin kullastunutta, viskositeettiakin löytyy, pyöriteltäessä läpikuultavia heijastumia, ajoittain karusellisoituna jopa täysin transparenttia, vastaavasti levon laskeuduttua yläviistosta käsin syvähkön okraistunutta, ei kuitenkaan tolkutonta, ei mitään monumentaalisia Pfalz-uutoksellisuuksia, mutta tietynlaista iloa ja toivoa herättelevää, petrolin tuoksun voi jopa melkein nähdä, sehän se on kuitenkin Rieslingissä tärkeintä.

Tuoksu: mattapintaista petrolia, kauttaaltaan leviteltyä ja siloteltua, multaista sienikeittoa, rustiikin robustilla kauhaisulla mutta lopulta varovasti sirottimella lisättynä, häivähdys aprikoosia tai persikkaa, jossain siellä petrolimatan alla, lisäksi Mynthon-pastillien liukoisuutta, ei onneksi liikaa, tasapaino säilyy, voisi kuitenkin muotoilla, että tietty puolivoimaantuneisuus yleiskuvana, tavallaan kaikkea voisi olla vielä enemmän, ei mielellään mitään yhtä yksittäistä asiaa, mutta kaikkea, persikkaa pöytään, sienikeitot ilman sirottimia, petrolia saavillinen, miksei saman tien vaikka kaksikin.

Maku: happorakenne yllättävänkin talttunutta, petroli ympäröi kauniisti koko palettia, tuoksussa piipahtaneet hedelmät integroituneet petroliin, mukana enemmänkin palikkana perusrunsaassa rakenteessa kuin varsinaisesti tarjottimella esillä, suutuntuma ei ihan niin pureksittava kuin muhjuisimmissa Rieslingeissä, mutta varsinkin Mosel-perinteen puitteissa vähintäänkin tyydyttävä esitys (ja iltapäivä ilmauskorkin toi vielä runkoon lisää uutosta), lasin ja litkun lämmitessä tietty raskaus ja sienikeiton multaisuus valtaavat makumaailman, samalla tietty voisuus ja jopa hedelmälihan riekaleet pääsevät ylilämpimässä keitoksessa oikeuksiinsa, mieleen ei voi olla tulematta Pinot Gris ja Pinot Gris mäinen yleistuntuma, liekö se sitten hyvä vai huono asia, itse ainakin joskus vielä ihan pidin Pinot Gris'stä, joten mikäs siinä, jälkiruoaksi, kermaista herkkusienikeittoa, petrolipääruoan jälkeen.

Säilytyshistoria: tilalta siirron jälkeen nähtävästi jossain nettikauppakellarissa, sitten UPS:n kuljetuskonteissa ja varastoissa, joulukuiset nollakelit kriittisessä kuljetusvaiheessa, lopulta kerrostaloverkkokellarissa pari kuukautta ja jääkaapissa n. viikon verran.

Tarjoilu: jääkaappikylmyydestä huonelämpötilaan, maistelua eri lämpötiloissa tasaisin väliajoin, illan suussa vielä uusi kierros, ei varsinaista dekantointia, Riedelin Vitis-sarjan Riesling-lasi.

Yleiskuvailu: 17/20 pisteen vuosikerta Moselissa, aiemmat kokemukset kyseiseltä legendavalmistajalta alle Erste Lage -tason, joten suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa, muutamien viimeaikaisten pettymysten jälkeen taas laadun makuun, joisin mielelläni uudestaan, mutta en kuitenkaan itse välttämättä ostaisi toistamiseen, ihan viimeinen hekuma jäi kuitenkin puuttumaan, joku ammattilainen tietäisi kypsytyspotentiaalista enemmän, happorakenteen ohuuden (vai liekö sitten UPS:n pakkasvarastot vieneet veronsa) takia mitään ikuisuutta en kuitenkaan menisi lupaamaan.

Amatööriharrastajan leikkipisteet: 91p.

Shelter Winery Blanc de Noir QbA trocken 2010 (Alkon tilausvalikoima, nro 931447)

Stuart Pigott on useimmille suomalaisille viiniharrastajille tuttu, ruutukuosipikkutakki, velmu ilme, kolumnit Viini-lehdessä, jo vuosia, siihen päälle parisenkymmentä vuotta pulputusta saksalaisten viinien puolesta, englantilaisella vääntöaksentilla, siellä sun täällä, semipunkasenteella, ties vaikka nuoruudessa überpunkasenteella, aina haastamassa, se velmu ilme, ja ruututakki, aseistariisuvan vastustamattomia, parhaimmillaan esim. "Weinwunder Deutschland" -tyyppisisissä tv-dokumenteissa, syyntakeeton "Main Naame ist" -nasaali pääsee todella oikeuksiinsa, että olihan se siis oikein hauska asia, että posti toi toisenkin kauden WwD-DVD:n, ensimmäisestä siisonista jäi aikanaan mieleen ainakin SP:n ensimmäisen oman Müller-Thurgau-viinin valmistus ja lanseeraus, prosessiahan hän on Viini-lehdessäkin kuvaillut moneen otteeseen, varsinkin jänskää oli M-T:n maistatus viinikoululaisten illassa, päämaistajana SP:n oma opettaja ja mentori, ja olihan siellä tietysti rokkia ja Herra Hulot maista tanssiesitystä sekä tietenkin 1,99 € -sokkomaistattajaisia ja Egon Müller -hulppeusvertailua ja Tesch-henkisiä villejä nuorisovalmistajia, ja se ruututakki, ja ilme, yhdistettynä kiemuroituvaan ryhtiin, täysin vastustamattomia, ja niin myös tällä toisella kierroksella, nyt päästiin mm. vertailemaan 690 €:n Pinot Noiria Burgundista Frankenin Fürstin (85 €), Pfalzin Knipserin (n. 45-55 €) ja Badenin Huberin (n. 45-55 €) Spätburgundereihin ja Frankenin Silvanereja Chablis'hin ja Müller-Thurgau-kuohuvia "tylsiin samppanjoihin" ja Saale/Unstrutit kierrettiin ja Sachsenit, kokoon taitettava pyörä, välillä kainalossa, välillä lähes junan katolla, ja osuihan sinne myös mm. Shelter Winery ensimmäiseen dokumenttiin mukaan, ehkä omintakeisimpia Saksa-viinejä Alkon tilausvalikoimassa, 100 % Pinot Noir, mutta "Blanc de Noir" -versiona eli valkoviininä, valitettavasti vain kuuden pullon erissä (Karpo, Kuningaskuluttaja, New York Times?), mutta semivakiosti ainakin Lippulaivassa hyllyssä, erikoisuus, jota ei tarvitse haalia kuutta pulloa, mutta jota voi suositella, jos Alkon kovin suppea, mutta kuitenkin hyvin lattea Saksa-valikoima muuten puuduttaa.

Anselmann Weißburgunder Trocken 2010 (Alkon perusvalikoima, nro 537507)

Tuttu rutiinikuvio. Pakko se on sen verran seurata. Maanantai-aamuna viikon Erikoisvalikoima-ennakko. Vuorossa tällä kertaa Lupi, laatutalo Liguriasta, tuttu Careliasta. Rypäleenä Vermentino, johon itse asiassa tuli juuri nimenomaan Careli... niin, sehän nyt taas olisi ollut liikaa vaadittu, että Erikoisvalikoimaan olisi saatu jotain, mitä kaupungista ei jo saisi. Laseittain, siis, myös.

Ja perustelu, että täytyy tätä herkkua tarjota muullekin maalle, ontuu. Ainakin osittain. Vai maksaisitko itse 28,60 €:n viinistä 49,60 €? Pelkästään sen takia, että et pääse noutamaan pulloa jostain tietystä kauppalasta tuhansien kilometrien säteellä? Luulisi moisen pelleilyn pistävän vihaksi. Oikeuskansleri, Karpo, Kuningaskuluttaja, New York Times, Alibi-lehti, joku?

No, sitten keskiviikkoaamu, joulutauon jälkeen ensimmäinen kunnon perusvalikoimapäivitys. Ei nyt voi sanoa, että tätä hetkeä olisi varsinaisesti odotettu, mutta kuitenkin edes jotain värinää, pienen ihmisen elämässä, täällä monopolikatveessa. Vähän liian huokealta vaikuttavaa Barbarescoa, osui ensimmäisenä punaisista. Ja luotto-Wachausta, tuosta Riesling-monsterilasta, omasta mielestäni ehkä Saksa-Rieslingin kovimmasta haastajasta, Neuburger-rypäle-erikoisuus. Eli Alko-toimintaa sieltä parhaasta päästä (edit: valitettavasti vain periaatteessa, itse viini osoittautui etc.). Ja sokerina pohjalla eli ei: Anselmann Weißburgunder Trocken 2010, pfalzilaista tuskaa pahimmillaan.

No, meille uutuuksista eläville kaikki käy. Kunpa vain kuvio vähän eläisi. Uusi vuosi ei ainakaan ollut tuonut uusia kujeita. Sama kierto, samat kiemurat: Anselmann heti keskiviikkona nettipalvelun mukaan Konalan Ristikossa (yritykset ensin, muut sitten -periaate siis elää ja voi hyvin), torstaina perinteiden mukaisesti kymmenessä ei-pääkaupunkiseutulaisessa Alkossa ympäri maata ja lopulta perjantaina kaikkialla. Wachau puolestaan torstaina nettipalvelun mukaan keskustassa vain Stockalla, mutta löytyi sitä Lippulaivastakin, kuten totuttua. Omituinen kuvio, sinänsä.

Mutta siis, Pinot Blanc eli helvatun Weißburgunder. Ei ihan niin syvältä kuin Müller-Thurgau, mutta ei paljoa puutu. Ja sitten ne Alkon ylisanat perinteisestä Anselmannista. Voi helvetti sentään. On monopolin luottokumppani. Joo. Vuosien varrelta. Kyllä. Mutta ei esim. Gault Millaussa (2009) edes yhden tertun arvoinen. Ei mainintaa Jürgen Mathäßin eikä liioin Frank Kämmerin Pfalz-populaarioppaissa. Eichelmann (2010) armahtaa sentään yhden tähden jämäsakkiin, mutta ei kuitenkaan proosaosuudessa vaivaudu arvostelemaan. Ja pfalzilaista kiveä tihkuvaa Wb:tä on jo valmiiksi Alkon valikoimissa. Vieläpä mikrohintaluokkaa ylempänä. 

Toisin sanoen ennakkoluulot eivät olisi voineet olla yrmeämmät. Niihin(kin) nähden todella positiivinen yllätys. Mistä ihmeestä tuo ananaskin tähän ilmestyi? (Nähtävästi jostain keinotekoisesta ananasaromisesta hiivakannasta, mutta ei nyt mennä siihen.)

Tuli kuitenkin ehkä jotain opittua. Vouhkauksesta. Sestakin.

Weingut Clemens Busch Pündericher Marienburg Rothenpfad Riesling Großes Gewächs 2009 vs. Deutzerhof Altenahrer Eck Spätburgunder Großes Gewächs 2006

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Moselin GG-luokiteltuja Rieslingejä ei löydy Alk... no joo, vanha juttu. Tämä sopivasti Koblenzin ja Bernkastel-Kuesin puoliväliin osuva Weingut Clemens Busch Pündericher Marienburg Rothenpfad Riesling Großes Gewächs 2009 -luomuviritys napsahti kohdalle... no joo, jossain nettikaupassa se oli. Vaikka 2009 on varsinkin Moseliksi kovin nuori... ja niin edelleen ja niin edelleen, itse viini livahti elämysten puolelle: kultaisen keltaistunutta värimaailmaa, runkoista happoa, yllättävää hedelmää, muutamia mahdollisimman eksoottisen kuuloisia mangrovealueen villityksiä mainitakseni. Vuoden 1998 Der Feinschmeckerin "Die besten Weingüter in Deutschland" -opas antaa Clemens Buschille vain yhden F:n viidestä. Ilman kehityspotentiaalimerkintöjä. Pelkästään tämän viinin perusteella: pieleenhän ne tällä kertaa meni, ennustukset, ammattilaisiltakin.

Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Ahrin Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alk... jne. Tämä oman budjettihaitarin yläpäästä löytynyt Deutzerhof Altenahrer Eck Spätburgunder Großes Gewächs 2006 -panostus napsahti jne. Vaikka Spätburgunderit/Pinot Noirit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti elämysten puolelle: pippurista voimaisuutta, ahrmaista ryhdikkyyttä, jopa tiettyä syvyyttä, tuota usein vain eksklusiivisimmista Pinot Noireista löytyvää harvinaisuutta. Hugh Johnson kiittelee omassa 2012-oppaassaan tuottajan laatua, mutta kauhistelee hintapolitiikkaa. Vuoden 1998 Der Feinschmeckerin "Die besten Weingüter in Deutschland" -opas puolestaan antaa kolme F:ää viidestä ja yhden kehityspotentiaalihaamu-F:n päälle. Ja Gerhard Eichelmannin Deutschlands Weine -opas vuodelta 2010 täräyttää jo 91p. Puhumattakaan Gault Millau WeinGuide 2009 -tiilislehdykkäisestä, joka lopulta räjäyttää pankin: 92p. Jokseenkin samaa mieltä. Ihan kaikkien kanssa.

Carl von Schubert Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Reben Fuder 28 trocken 2010

100... öö... oisko 80p (Fine-konserni) / 82p (Eichelmann) / 84p (Gault Millau) / 86p (Wine Spectator) / 88p (Amatööriharrastaja) / 90p (Suorsa) / 92p (Parker) tmv.

1945 Château Mou... 2010 Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Rebkgöldfkgösdfgkgf

Keskihinta kaupoissa: 9100... no, jotain 17,80 € tää makso plus kulut.

Ulkonäkö: melko tum... ihan jopa ok, yllättävänkin, näin nuoreks, keltaistunuttakin.

Tuoksu: puhdas, avoin, kosiskeleva, minttusuk... no, ei ainakaan minttusuklaata.

Suutuntuma: täyteläinen, hieno tasapaino, voimak... no, en suoraan sanottuna odottanut mitään, joten siinäkin mielessä.

Jälkimaku: loputon, ylivertainen, monikerrok... no, ehkä ne parhaat hetket osuivat kuitenkin siihen tuoksuun ja tuntumaan.

Yleiskuvailu: liian täydellinen viini tullakseen tästä maailmas... on sitä monin verroin syvällisempiäkin ollu, ei tosin Ruwerista, sattuu nimittäin olemaan uran ensimmäinen Ruwer-viini, erityiskiitos Alkolle sivistyksen tasosta ja laajuudesta.

Ostaa vai ei: koska tahansa näet kau... no jaa, jos nyt ei ole ennen ruwerilaista juonut eikä kaupassa muutakaan ole.

Maistettu: 44 kertaa, viimeksi 9/201... no, ihan on ensimmäinen lasi tässä menossa että.

Dekantoi: 2 tun... eikun tuotantoon vaa.

Kesto lasissa: 2 tun... mitä tässä nyt lasia kallistaessa menee, ehkä muutamia minuutteja.

Parhaimmillaan: nyt-203... luulisi tämän nyt muutaman vuoden keriytyvän, jopa 2020 näytti vilahtavan kauppiaan hövelisyyksissä.

Ruokasuositus: vain ohut siivu pata negra... oisko tämä nyt sitten niitä aperitiiveiksi sopivia, juuri ennen kyytönkirnupiimäkiisselissä uuttomarinoituja sardiinimascarponehyytelökeksejä?

Väärennösriski: todella suur... hei, ei ole mitään pelättävää.

Sisäpiiritietoa: Paroni Philip... öö, etiketin maisema on tosi hieno ja kuvassa on vihreää ja punaistakin.

Vaihtoehto: Heitz Martha's... jokin muu Ruwer-alueen viini, Alkon myyjä auttaa mielellään.

Loppupäätelmä: viinilegen.... eikös tästä nyt ollut jo puhe, että näitä 2010 Rieslingejä ei kannattaisi tässä vaiheessa vielä juoda?

Weingut Friedrich Becker Schweigener Sonnenberg Riesling Großes Gewächs 2009

Välihuomautus. Vaivannut jo pidemmän aikaa. Ja vaivaa yhä. Yhä useammin. Saksalaisen Rieslingin (tai yleisemmin saksalaisten viinien) pahimmat viholliset ovat saksalaiset Rieslingit (yleisemmin saksalaiset viinit) itse. Vaivalla luotu ylimmän kasvuluokan systeemi vuotaa. Ennen kuin on päästy edes sopuun yhteisestä terminologiasta (mitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan, kiitos mm. Rheingaun jääräpäisyyden). GG-leiman lyöminen Weingut Friedrich Becker Schweigener Sonnenberg Riesling Großes Gewächs 2009:n kaltaisiin väljähtäneen valjuihin tapauksiin on kuin sahaisi omaa oksaansa. Jos panostaa GG-leimalla varustettuun viiniin, on lupa odottaa ainakin jonkinlaista vau-efektiä. Tai ainakaan ei pitäisi joutua jännittämään, kehtaako viiniä edes tarjota. Pelonsekaisesti jäämme odottamaan ensimmäisiä sachsenilaisia 9,99 €:n Großes Gewächs Auxerrois -uljuuksia.

Battenfeld-Spanier Eisbach Riesling trocken 2010

Pitkän kaavan viiniviikonloppu. Kirjallisuutta, lehtiä, ravintoloiden nettiviinilistoja, blogeja, nettiviinikauppoja, oman vaatimattoman varaston purskuttelua, viiniseuravalmistelua, jopa Alkossa käynyt, kahdessakin, tilausvalikoimaosumia metsästämässä, tarponut Helsinkiä pitkin poikin, Arabianrannasta lähtien, aina vain Careliaan päätyen. Maanista, neuroottista, syyntakeetonta ja muutenkin mukavaa.

Totuushan on, että Helsingistä ei varsinaista viinibaaria löydy. Siis Careliaa lukuun ottamatta. Nämä Kiseleffin talot ja Torres-valikoimat ja sushikylkiäiset ja K3:t ja Ooster-huoneet ja skumppaukset. Kaikki kunnia ja hienoa, että on ollut rohkeutta lähteä yrittämään. Se on paljon enemmän kuin sivuunkirjoittanut on ikinä saanut aikaiseksi. Eli valitus ja dissaus pois. Nyt vain kaivataan lisää meininkiä. Joko edellä mainittuihin lisää virtaa tai uutta verta kehiin. Parhaassa tapauksessa molempia.

Carelian dispenserikulttuuri ja valikoiman ehdoton briljanttius ovat niin kaukana omilla metriluvuillaan, että siihen välimaastoon mahtuisi mainiosti muutamakin yrittäjä. Selvyyden vuoksi vielä, että Carelian metriluvuthan ovat siis samaa kaliiperia kuin rahvaan tavoittamattomissa olevat CD, Savo, GWS, Kämp etc. Paitsi, että pullot avautuvat ja homma todella, todella toimii.

Itselläni ei ole varaa ruokaan. En syö ravintoloissa kuin ehkä kerran vuodessa, suurin piirtein. Minua kiinnostavat vain viinit. Tarkemmin: laseittaisviinit. Se on: 4 cl - 12 cl. Minusta 16 cl on jo vähän kiusantekoa. Maailman huonoimmalla viinipäällä testaukset tyssäävät pahimmillaan alkuiltaan. Ja jaksa alkaa syljeskelemäänkään ravintolaoloissa.

Jostain sieltä välimaastosta Muru ja Mange sud voisivat olla potentiaalisimmat välimallin haastajat. Näyttivät ainakin olevan jossain viinibaariäänestyksessä Helsingin edustajat Carelian ohella. Jotenkin vain ensiksi mainitussa tuli olo, että yksittäinen viininjuoja ei ole mikään kuningasasiakas. Itse listahan on napakan veikeä, taisi olla esim. muutamakin Ahrin Pinot Noir mukana, ja Romanée-Conti-laatikoita dekoraationa, mutta tällä kertaa auki olevista kiinnostavinta oli saksalainen Sauvignon Blanc. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun moista viritystä kokeilin, mutta voi olla että viimeisiä. Mange sudissa silmiin puolestaan pisti se, että saksalaisesta laatu-Rieslingistä tarjolla oli vain Moselia ja sitäkin 16 cl kerrallaan. Sinänsä yksittäiselle viinipistäytyjälle varattu nurkkaus oli selkeästi pistäytymiset salliva ja kädenojennuksellinen, kiitos siitä.

(Edit 24.1.12: Ms:n lanseeraamat viinimaanantait edustavat juurikin sitä edellä kaivattua "lisävirtaa". Ei kai voi muuta sanoa, jos pääsee samana iltana maistamaan Château d’Yquemia (1997), Tignanelloa (2006) ja vielä Chateau Grillet'n Viognieria (2001). Viimeksi mainitut 8 cl -optiolla eli hintakin pysyy jotakuinkin siedettävissä lukemissa. Maistellessa tuli Ms:n Riesling-politiikkaankin tarkennus, kun muistuttivat ravintolan edustavan välimerellistä kulttuuria. Selityshän on hyväksyttävä. Ja omaa sisälukutaitoa petrattava. Mutta aina kannattaa kuulemma kysyä, vaikkapa sitten Riesling-erikoisuuksia, eivät välttämättä ole listalla, nytkin varastoihin oli tullut "50-60 uutta maistamatonta viiniä", jos vaikka niiden joukkoon olisi eksynyt...)

Carelia-huippuhetkien ohella loppiaisviikonlopun varjoteemaksi "nousivat" vuoden 2010 Rieslingit. Niitä nimittäin on tarjolla, jos haluaa Helsingissä maistella Rieslinginsä Carelian ulkopuolella. Rheingauta, Rheinhesseniä, mitä milloinkin. Täytyi oikein kruunata tämä sivuteema, kun Mövenpickin nettikauppa julisti Rheinhessenin Eisbachin olevan jonkin sortin trendi, joka jokaisen täytyy kokea.

Ei täydy. Ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Trendi ei korvaa sitä, että itse viini on mitäänsanomaton.

Jos aikoo kuivaa 2010 Rieslingiä tarjota nyt, tammikuun 2012 ensimmäisellä viikolla, täytyy todella tietää, mitä on tekemässä. Tai ainakaan 2010-versio (= kypsymispotentiaaliton hintahaitarin halvimman pään edustaja?) ei voi olla listan ainoa Riesling-vaihtoehto. Mieluummin sitten jättää Rieslingin vaikka kokonaan valikoimista. Kelvollisia, asiakasnaamat hymyisiksi saavia tuorerypälevaihtoehtoja löytyy kyllä. Tämän ei pitäisi olla mikään valtionsalaisuus. Asian voi todentaa nappaamalla Alkosta 12-13 €:n (tai miksei halvemmankin) Sauvignon Blancin (no joo, varmaan jonkun Mud Housen tai sitten Lurton-jutun) tai Viognierin (no joo, varmaan jonkun Yalumban tai sitten Lurton-jutun) tai Gewurztraminerin/Gewürztraminerin (no joo, varmaan jonkun Gisselbrechtin tai sitten Adobe-jutun). Puhumattakaan toiseen suuntaan heti 15 €:n rajapinnasta, josta pääsee tarttumaan hugelisöityneen sancerrelaisuuden jacksonestaattisuuteen. Eli jo jonkin sortin vau-asioihin.
Mutta saman hintaluokan "hehkutetut" ja "trendikkäät" ja "vuodenviinilliset" ja "mineraaliset" ja "teräksiset" ja "höpöhöpö" Rieslingit. Ei pysty käsittämään.

Uh, että tämäkin osaa sitten olla hirveää metallilitkua. Viime kädessä todella huonoa mainosta litkua alun perin markkinoineelle puljulle. Eli suurelle nettikauppaketjulle, tässä tapauksessa. Mutta vastaavasti viikonlopun perusteella jokaiselle helsinkiläiselle viinibaarille, jonka valikoimien ainoa kuiva Riesling pyörii samassa perushintaluokassa kuin muutkin valkotuotteet ja on rapsakasti tältä vuosikymmeneltä.

A. J. Adam Dhroner Hofberg Riesling Kabinett 2009 (Alkon tilausvalikoima, nro 944307)

Posti toi kaksi jälkijoulupakettia: European Fine Wine Magazinen "Next generation: 101 junge Winzer die jeder kennen sollte" -erikoisnumeron ja Carsten Hennin "111 deutsche Weine die Man getrunken haben muss" -teoksen.

Ensimmäiseen on koottu nuorta sukupolvea sekä perinteisiltä että nousevilta saksalaistiloilta. Hävettää tunnustaakin, mutta yhteensä valmistajista vain n. kolmannes oli edes nimeltä etukäteen tuttuja. Voikin sanoa, että - oli Fine-konsernin edesottamuksista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa - parhaimmillaan puljun tuotokset sekä osoittavat avohaavaisia sivistysaukkoja että auttavat hätädesinfioimaan niitä. Pelkästään Alkossa asioiva saa listalta poimittua juuri ja juuri puolenkymmentä valmistajaa, niihinkin tarvitaan hyvää tahtoa ja valikoimista jo poistuneita muistoja.

111-listauksen ideana on puolestaan esitellä alle 25 €:n uppo-osumia. Taas kaksien peräkkäisten Carelia-täysosumaupottajaisten jälkeen sitä suhtautuu hieman kyynisesti tavoitteeseen, mutta mielenkiintoa se ei tietenkään vähennä yhtään. Päinvastoin. Aina valmiina kokeilemaan, jos niitä ilmaisia lounaita sittenkin olisi. Ehkä kipurajan nostaminen johonkin 35 €:n tuntumaan olisi räjäyttänyt teoksen pelkäksi GG-tulitukseksi. Nyt mukana on kaikkea mahdollista Chenin Blancista St. Laurentiin ja kuohuvista Syrahiin. Tilastot sen sijaan eivät ole yhtään kauniimmat kuin 101-tapauksessa: nimeltä tuttuja tuottajia etukäteen n. 50, Alkossa jollain tavalla edustettuja edelleen alle kymmenen.

Kiinnostavaa oli myös vertailla listauksissa esiin nostettuja artisteja toisiinsa: luulisi, että nimenomaan nuori sukupolvi hyökkäisi jähmeäotsaisia möhköfantteja vastaan huokeahkoilla ja intomielisillä virityksillä. Yhteisiä valmistajia olikin kolmisenkymmentä. Näistä yksi. Yksi. On tällä hetkellä edustettuna Alkossa. Eikä edes perusvalikoimassa, vaan jossain tilausvalikoimalaatikkohöpöhöpötysten perukoilla.

Herranen aika sentään. Mitä tähän enää voi sanoa?

Vielä kerran: Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 2001

Tilannekatsaus:

Olo: 138 €
Carelia: 117 € (saatavana myös laseittain, eläköön kulttuuri, eläköön palvelu!)
Brasserie Kämp: 98 €
Ravintola Palace: 96 €
Alkon Lippulaivan erikoisvalikoima: 5...

...mitäs tämä pelleily nyt taas on? Ei muka enää saatavana?

Ensin katosi Erikoisvalikoimasta J.L. Wolfin Pechstein-nolotus. No, se oli nolo. Ja sai siis mennäkin. Vähin äänin. Tai itse en ainakaan huomannut, että pullorivistö olisi varsinaisesti huvennut. Päinvastoin. Jökötti monoliittina siinä. Kunnes oli yhtäkkiä poissa. Kuten myös maininta Erikoisvalikoima-listalta. Enkä jaksa uskoa, että joku ravintola olisi haalimalla haalinut moista ongelmatapausta.

Ja nyt siis sama kohtalo Alkon ainoalle varteenotettavalle Pfalzin Rieslingille. Vai hupenivatko rivistöt tuosta vain? Miksi pullot ylipäänsä olivat lamppusateessa pystyasennossa? Mitä ihmeen pelleilyä tämä taas on? Mikä sivistysvaltio? Mikä kulttuuri? Mikä ihmeen Eurooppa? 

Olisiko jo aika, vihdoinkin?

EDIT 7.1.2012: Ehkä ne oli sittenkin molemmat myyty. Näin ainakin myyntitietojen mukaan. Jääköön tämä vouhkaus tähän varoittavana esimerkkinä. Kun itse pihvi ei siitä kuitenkaan miksikään muutu. Alkon monopolista on päästävä eroon. Ja vähän äkkiä.