Totuushan on, että Helsingistä ei varsinaista viinibaaria löydy. Siis Careliaa lukuun ottamatta. Nämä Kiseleffin talot ja Torres-valikoimat ja sushikylkiäiset ja K3:t ja Ooster-huoneet ja skumppaukset. Kaikki kunnia ja hienoa, että on ollut rohkeutta lähteä yrittämään. Se on paljon enemmän kuin sivuunkirjoittanut on ikinä saanut aikaiseksi. Eli valitus ja dissaus pois. Nyt vain kaivataan lisää meininkiä. Joko edellä mainittuihin lisää virtaa tai uutta verta kehiin. Parhaassa tapauksessa molempia.
Carelian dispenserikulttuuri ja valikoiman ehdoton briljanttius ovat niin kaukana omilla metriluvuillaan, että siihen välimaastoon mahtuisi mainiosti muutamakin yrittäjä. Selvyyden vuoksi vielä, että Carelian metriluvuthan ovat siis samaa kaliiperia kuin rahvaan tavoittamattomissa olevat CD, Savo, GWS, Kämp etc. Paitsi, että pullot avautuvat ja homma todella, todella toimii.
Itselläni ei ole varaa ruokaan. En syö ravintoloissa kuin ehkä kerran vuodessa, suurin piirtein. Minua kiinnostavat vain viinit. Tarkemmin: laseittaisviinit. Se on: 4 cl - 12 cl. Minusta 16 cl on jo vähän kiusantekoa. Maailman huonoimmalla viinipäällä testaukset tyssäävät pahimmillaan alkuiltaan. Ja jaksa alkaa syljeskelemäänkään ravintolaoloissa.
Jostain sieltä välimaastosta Muru ja Mange sud voisivat olla potentiaalisimmat välimallin haastajat. Näyttivät ainakin olevan jossain viinibaariäänestyksessä Helsingin edustajat Carelian ohella. Jotenkin vain ensiksi mainitussa tuli olo, että yksittäinen viininjuoja ei ole mikään kuningasasiakas. Itse listahan on napakan veikeä, taisi olla esim. muutamakin Ahrin Pinot Noir mukana, ja Romanée-Conti-laatikoita dekoraationa, mutta tällä kertaa auki olevista kiinnostavinta oli saksalainen Sauvignon Blanc. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun moista viritystä kokeilin, mutta voi olla että viimeisiä. Mange sudissa silmiin puolestaan pisti se, että saksalaisesta laatu-Rieslingistä tarjolla oli vain Moselia ja sitäkin 16 cl kerrallaan. Sinänsä yksittäiselle viinipistäytyjälle varattu nurkkaus oli selkeästi pistäytymiset salliva ja kädenojennuksellinen, kiitos siitä.
(Edit 24.1.12: Ms:n lanseeraamat viinimaanantait edustavat juurikin sitä edellä kaivattua "lisävirtaa". Ei kai voi muuta sanoa, jos pääsee samana iltana maistamaan Château d’Yquemia (1997), Tignanelloa (2006) ja vielä Chateau Grillet'n Viognieria (2001). Viimeksi mainitut 8 cl -optiolla eli hintakin pysyy jotakuinkin siedettävissä lukemissa. Maistellessa tuli Ms:n Riesling-politiikkaankin tarkennus, kun muistuttivat ravintolan edustavan välimerellistä kulttuuria. Selityshän on hyväksyttävä. Ja omaa sisälukutaitoa petrattava. Mutta aina kannattaa kuulemma kysyä, vaikkapa sitten Riesling-erikoisuuksia, eivät välttämättä ole listalla, nytkin varastoihin oli tullut "50-60 uutta maistamatonta viiniä", jos vaikka niiden joukkoon olisi eksynyt...)
Carelia-huippuhetkien ohella loppiaisviikonlopun varjoteemaksi "nousivat" vuoden 2010 Rieslingit. Niitä nimittäin on tarjolla, jos haluaa Helsingissä maistella Rieslinginsä Carelian ulkopuolella. Rheingauta, Rheinhesseniä, mitä milloinkin. Täytyi oikein kruunata tämä sivuteema, kun Mövenpickin nettikauppa julisti Rheinhessenin Eisbachin olevan jonkin sortin trendi, joka jokaisen täytyy kokea.
Ei täydy. Ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Trendi ei korvaa sitä, että itse viini on mitäänsanomaton.
Jos aikoo kuivaa 2010 Rieslingiä tarjota nyt, tammikuun 2012 ensimmäisellä viikolla, täytyy todella tietää, mitä on tekemässä. Tai ainakaan 2010-versio (= kypsymispotentiaaliton hintahaitarin halvimman pään edustaja?) ei voi olla listan ainoa Riesling-vaihtoehto. Mieluummin sitten jättää Rieslingin vaikka kokonaan valikoimista. Kelvollisia, asiakasnaamat hymyisiksi saavia tuorerypälevaihtoehtoja löytyy kyllä. Tämän ei pitäisi olla mikään valtionsalaisuus. Asian voi todentaa nappaamalla Alkosta 12-13 €:n (tai miksei halvemmankin) Sauvignon Blancin (no joo, varmaan jonkun Mud Housen tai sitten Lurton-jutun) tai Viognierin (no joo, varmaan jonkun Yalumban tai sitten Lurton-jutun) tai Gewurztraminerin/Gewürztraminerin (no joo, varmaan jonkun Gisselbrechtin tai sitten Adobe-jutun). Puhumattakaan toiseen suuntaan heti 15 €:n rajapinnasta, josta pääsee tarttumaan hugelisöityneen sancerrelaisuuden jacksonestaattisuuteen. Eli jo jonkin sortin vau-asioihin.
Uh, että tämäkin osaa sitten olla hirveää metallilitkua. Viime kädessä todella huonoa mainosta litkua alun perin markkinoineelle puljulle. Eli suurelle nettikauppaketjulle, tässä tapauksessa. Mutta vastaavasti viikonlopun perusteella jokaiselle helsinkiläiselle viinibaarille, jonka valikoimien ainoa kuiva Riesling pyörii samassa perushintaluokassa kuin muutkin valkotuotteet ja on rapsakasti tältä vuosikymmeneltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti