Posti toi kaksi jälkijoulupakettia: European Fine Wine Magazinen "Next generation: 101 junge Winzer die jeder kennen sollte" -erikoisnumeron ja Carsten Hennin "111 deutsche Weine die Man getrunken haben muss" -teoksen.
Ensimmäiseen on koottu nuorta sukupolvea sekä perinteisiltä että nousevilta saksalaistiloilta. Hävettää tunnustaakin, mutta yhteensä valmistajista vain n. kolmannes oli edes nimeltä etukäteen tuttuja. Voikin sanoa, että - oli Fine-konsernin edesottamuksista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa - parhaimmillaan puljun tuotokset sekä osoittavat avohaavaisia sivistysaukkoja että auttavat hätädesinfioimaan niitä. Pelkästään Alkossa asioiva saa listalta poimittua juuri ja juuri puolenkymmentä valmistajaa, niihinkin tarvitaan hyvää tahtoa ja valikoimista jo poistuneita muistoja.
111-listauksen ideana on puolestaan esitellä alle 25 €:n uppo-osumia. Taas kaksien peräkkäisten Carelia-täysosumaupottajaisten jälkeen sitä suhtautuu hieman kyynisesti tavoitteeseen, mutta mielenkiintoa se ei tietenkään vähennä yhtään. Päinvastoin. Aina valmiina kokeilemaan, jos niitä ilmaisia lounaita sittenkin olisi. Ehkä kipurajan nostaminen johonkin 35 €:n tuntumaan olisi räjäyttänyt teoksen pelkäksi GG-tulitukseksi. Nyt mukana on kaikkea mahdollista Chenin Blancista St. Laurentiin ja kuohuvista Syrahiin. Tilastot sen sijaan eivät ole yhtään kauniimmat kuin 101-tapauksessa: nimeltä tuttuja tuottajia etukäteen n. 50, Alkossa jollain tavalla edustettuja edelleen alle kymmenen.
Kiinnostavaa oli myös vertailla listauksissa esiin nostettuja artisteja toisiinsa: luulisi, että nimenomaan nuori sukupolvi hyökkäisi jähmeäotsaisia möhköfantteja vastaan huokeahkoilla ja intomielisillä virityksillä. Yhteisiä valmistajia olikin kolmisenkymmentä. Näistä yksi. Yksi. On tällä hetkellä edustettuna Alkossa. Eikä edes perusvalikoimassa, vaan jossain tilausvalikoimalaatikkohöpöhöpötysten perukoilla.
Herranen aika sentään. Mitä tähän enää voi sanoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti