Toni Jost Bacharacher Hahn Riesling Grosses Gewächs 2011

En voi väittää maistavani kierrekorkin ja luonnonkorkin eroa eri vuosikerroissa, mutta mieten nyt vain, että tulisiko sitä edes uumoiltua kierresiirtymän takakireyttäneen makua, jos välttyisi ennen maistamista kierteistiedolta. Ehkei, tuskin, ei näillä hoksottimilla. Mutta toisaalta ihan kuin sitä takavuosien luonnonkorkkiversioon verrattuna...

Oli miten oli. Tälle voi melkein luvata vuorokauden ilmausparannusta. Ja miksei siis myös kehittyvää pullotulevaisuutta. Olettaen nyt sitten, että kehittyminen kierrekorkin kanssa vastaa...

Deep Roots Riesling trocken 2011 (Alkon perusvalikoima, nro 538407)

Joskus sitä jaksoi vielä kuitata monopolin uutuudet melko jäännöksettömästi. Ja yleensä vielä vuorokauden sisään ilmestymisestä. Nyttemmin vähänkin epäilyttävät tapaukset jäävät armotta hyllyyn. Seulaa on tullut kiristettyä viime aikoina niin paljon, että jopa lähtökohtaisesti säälittävällä Saksa-hyllyllä joutuu turistina välillä mutismakustelemaan, että "tällainenkin tosiaan oli uutuuslistassa jollain vilkaisukerralla, mutta...".

Kaikkein epäilyttävimmät - lue: nyrkkikireät 15 €:n Rheingau-nuorviritykset - jäivät tälläkin kertaa hyllyyn, mutta tähän aiemmin ohisektoroituun tapaukseen piti nyt paremman puutteessa tarttua, kun etiketin juuriaihioon on tullut törmättyä mediassa viime aikoina vähän siellä ja täällä. Eikä siinä mitään. Jos Wittmann ja Dreissigacker ovat mukana kolmen kimpassa, niin kyllähän se vähän tuppaa kiinnostamaan. Ihan vaikka vain yleissivistyksen vuoksi.

Aivan ensimmäiseksi kiinnitti huomiota Alkon uuden pääluokituksen "Vivahteikas & ryhdikäs" käyttö tässä yhteydessä. Eikö tämä nyt ananaksisine hiivakantoineen ja jäännössokereineen kuulu - jos mikä - "Pirteä & hedelmäinen" -kategoriaan? Joka tapauksessa - uutta trendi-ilmausta lainatakseni - maku alleviivaa hinnan. Eli ei tästä sen enempää.

Sen sijaan alleviivaavaa makua nykyään käyttävä lehti (huhheijaa, mikä aasinsilta) tuotti kyllä tässä taannoin melkoisen pettymyksen. Pari kertaa vuodessa tulee edelleen Viini-lehteä kannatettua. Ihan vain kannatuksen vuoksi. Mutta jos lehden alusta loppuun haparoivan pääjutun mukaan "kannattaa muistaa myös eteläisen Burgundin rypäleet, kuten Côte Chalonnaise, Maconnais ja Pouilly Fuissé", niin - äh, uuh, auts. Maksa nyt siinä sitten 10+ euroa irtonumerosta ja yritä näyttää kyynistelemättömän iloista peukkunaamaa.

E & PS. Eli tapahtuu heti seuraavassa numerossa: Tukholma-vinkkien Djuret-ravintolan kellarikuvassa Bordeaux-aarteita suoraan Musignysta...

E & PS #2. Syväjuurietikettiin törmää mm. Maku-lehden 01/2013-numerossa. Aasinsillalla voi kuitenkin taas hypätä viereiselle sivulle, jossa dekantointia yleissuosittelee "XXX-ravintolan sommelier YYY ZZZ kaataessaan punaviiniä Iittalan uuteen Essence Plus -dekantteriin". Olennaista ei tosiaan ole, kuka ja mistä ravintolasta (vaikka hyvä veli -verkosto taatusti pyörii siihenkin suuntaan). Mutta kun samainen YYY ZZZ mainostaa lehden alkusivuilla Iittalan kahden kokosivumainoksen toisessa osassa Essence Plus -sarjan laseja samalla sivulla Essence Plus -sarjan dekantterin kanssa, niin touhusta menee vain Maku. Tai itse asiasta montakin makua. Yhdellä iskulla.

Koehler-Ruprecht Kallstadter Saumagen Riesling Auslese trocken "R" 2005

Tarkkaan ottaen en yrittänyt tilata tätä viiniä. Lähetin kyselyn mistä tahansa tämän Pfalz-erikoisuuden vuosikerrasta. Ja ainakin omasta mielestäni ilmaisin pyynnössäni ihan suht selkeästi, että olisin kiinnostunut tarvittaessa vaikka jostakin 90-luvun alun kalliimmasta vuosikerrasta. Tosin jo kirjoittaessani hyvin tiesin, että realistisia mahdollisuuksia kyseisiin herkkuihin tuskin oli. Mutta kunhan nyt laitoin. Esimerkkinä vuosikertakirjosta. Kun nyt kerran armaan monopolimme 40 €:n lisämaksuisesta erikoistilauspalvelusta oli kyse. Mutta ihan yhtä hyvin siis jokin lähivuosien vuosikerroista olisi kelvannut. Ja tämänkin näkökulman sain mielestäni ruudulle jotenkuten puserrettua.

Tämän 2005:n nostin esille vain yksittäistapauksena ja linkitin yksinomaan siksi, että siihen törmää Norjan (huhujen mukaan omaamme mukiintuvamman) monopolin valikoimahaussa. Mutta se nyt olisi liikaa vaadittu, että naapurimaiden monopolit voisivat jotenkin toimia yhteistyössä. Siinä olisi varmasti jotain arveluttavaa tai suorastaan väärää tai ainakin molempien maiden alkoholin liikakäyttöä taatusti lisäävää. Ja sehän olisi kaiken lisäksi aivan liian kätevää ollakseen totta.

Tämä oli toinen kerta kun yritin Alkon erikoistilauspalvelun kautta jotain hankkia. Taktiikka näyttää - okei, otos ei ole mitenkään edustava, mutta siis joka tapauksessa - siltä, että vain tuottajan kautta tilatut tuotteet kelpaavat erikoistilauspalvelulle. Eli vaikka asiakas on valmis sitoutumaan sokkona 6/12 pullon laatikkotilaukseen ja pulittamaan 40 € toimituskuluja, erikoistilauspalvelu ottaa yhteyttä pelkästään tuottajaan sen enempää selvittelemättä muita vaihtoehtoja. Ja tämän taakse onkin sitten helppo piiloutua: tuskin nyt joku yksittäinen tuottaja alkaa lähetellä yksittäisiä laatikoita, jos tuoteperhe kulkee muuten välittäjien kautta.

"-- valitettavasti saimme tuottajalta vastauksen, jonka mukaan ko. tuote on kokonaan myyty loppuun ainakin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi." Niin varmaan saitte. Netti on kuitenkin pullollaan - no, okei, tämä on niin suosittu kulttituote, että ei ole pullollaan, eli - netissä on kuitenkin useita kauppoja, joissa tätäkin kuivaa "R"-versiota olisi kyllä saatavilla. Eri vuosikertoina. Ongelma vain on, että yksikään ei tunnu toimittavan tätä tänne kulttuurin ulottumattomiin. Ei edes kirotulla UPS-kyydillä.

No, Rail Balticalla on jo omat Wikipedia-sivutkin, joten eiköhän tämä ihan kohta tästä.

Carl von Schubert Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Reben trocken 2011

2010-vuosikerran kyytipoikana tuli n. vuosi sitten silmäiltyä Fine-konsernin senhetkisiä edesottamuksia. Ei tämä 2011:kaan ole "loputon" eikä "ylivertainen" eikä "liian täydellinen viini tullakseen tästä maailmasta". Niin kuin Fine-konsernin papereissa tuolloin 1945 Château Mou... ehehe. Mutta sympaattinen viinihän tämä. Edelleen. Tai siis tämäkin vuosikerta. Tietyn kontekstissaan yllättävän paksuuden tavoittaa suutuntumassa saman tien. Melkein kuitenkin voisin vannoa, että 2010 oli yhtälaillisesta nuoruudestaan huolimatta kaikkinensa sekä vieläkin eloisampi että varsinkin keltaistuneempi ja ylipäätään makoistuneempi. Ruwer-puroselle joka tapauksessa jälleen sympatiapisteet.

Kun nyt tuli Fine-konsernista puhe, niin sekä 1000-oppaan melko tarkkaan joskus kahlanneena (1. painoksessa on muuten ainakin kaksi virhettä: Alsace-hakemiston mukaan 264. sijalla pitäisi olla Riesling Brand Vendange Tardive Zind-Humbrecht 1990, mutta sieltä löytyy Château Latour 1921 (joka on kyllä Bordeaux-hakemistossa omalla paikallaan), ja vastaavasti 997. sijalla on Ab Ericio Hans Igler 1998, jota ei kuitenkaan ole mainittu lainkaan Itävalta-hakemistossa) että häkellyttävien Fine-anekdoottien parissa senkin jälkeen satunnaisesti hoomoilailleena olen välillä miettinyt, ovatko tosiaan avanneet 44 pulloa 9100 €:n yksikköhintaista nelivitosta (ja tämä siis vain yhtenä esimerkkinä tuhansista ja taas kymmenistätuhansista vastaavista tapauksista) vai onko lukuun laskettu "vain" konsernilaisten maistelukerrat. Eli esim. yhdestä pullosta on tarvittaessa riivitty kasaan useita tipetillisiä, jotka on sitten laskettu erillisiksi maistelukerroiksi, koska maistaja kullakin tipalla on eri. Tätä eivät käsittääkseni kerro yksiselitteisesti missään yhteydessä. Jotenkin sitä haluaisi uskoa edes jonkinlaiseen realismiin. Eli että pulloja ei ole avattu 44 kappaletta. No, niin tai näin, saatiinpa ainakin yksi thomasbernhardmaisuutta vaaliva virkehirviö tähänkin.

E: Tarkennus CMR-45:n hinta-arvioon. Eli huutokauppalaatikollinen 2012 maaliskuussa: 214 000 $. Ei muuta kuin kulauttelemaan.

Weingut Ziereisen Schulen Blauer Spätburgunder unfiltriert 2008

Huoneenlämpö: omalla tavallaan. Vartti kylmää: ei. Puoli tuntia: ehkä. Kolme varttia: kyllä. Tunti: ehkä ei sitten kuitenkaan etc.

Joku antaisi tälle varmaan 91. Toinen 90. Ja kolmas 89. Ja Fine-konserni 84. Siitä jostain välistä täytyy varmaan taas yrittää hakea omaa arviota.

Takakansitekstissä avoimesti myönnetty uuden tammen osittaiskäyttö ehkä vähän viisti tunnelmaa jo etukäteen. Ongelmanahan näissä on, että tammen voisi näin amatöörikin pelkän lopputuloksen perusteella kyllä ehkä aavistaa, mutta ei välttämättä varmaksi vannoa. Nyt mustakirsikan pyöreyttä tiesi etukäteen varoa ja tokihan se sitten tuntuikin jotenkin liian ilmeiseltä. Vaikka ei silti. Maailma paha, mustakirsikka hyvä.

Schäfer-Fröhlich Schloßböckelheimer Kupfergrube Riesling GG 2011

Vai että 95 Parker-Punktea. Täytyy varmaan amatöörin jättää nämä niuhon elegantit nahelaiset viisaammille ja pitäytyä tutun eksplisiittisissä pfalzilaisissa tai sitten riittävän eksoottisissa moselilaisissa. Joka tapauksessa vuorokausi ilmauskorkkia. Tai jokin muu rääkkäysavauskikka. Vähintään.

E: Kaksi. Ilmauksellista. Vähintään. Ja hattu. Päästä. Piti tyylistä tai Parkerista tai ei.

Weingut von Othegraven Kanzemer Altenberg GG Riesling 2010

Joko pakkaskuljetukset oli vieny hedelmät mennessään. Eli näitä kulttuurivaltioasukin perusetuisuuksia. Tai sitten joku tuhannesta korkki- tai valmistusylläripylläristä. Tai sitten hehkutettu von Othegraven on vain.. ei, sitä en kyllä suostu uskomaan. Ainakaan näin ensi istumalta. Eli ei tästä sitten kai juuta eikä jaata. Muuta kuin mistus ja tutus. Tässä vaiheessa.

Weingut Baron Knyphausen Erbacher Steinmorgen Riesling Erstes Gewächs 2009

Välillä käy Rheingauta melkeinpä sääliksi. Riesling-alueista perinteisin ja vuosisataisin yrittää kyllä uudistua ja pysytellä mukana kirittäjien kyydissä - tai pikemminkin palauttaa takaisin vanhan loistonsa - , mutta tuskastuttavan nihkeältä meno vaikuttaa. Eikä ainakaan näillä eväillä valitettavasti paljon loikita. Tyyppiesimerkki viinistä, joka ei ansaitsisi Erstes Gewächs -nimitystä. Ei voi syyttää kuluttajaa, joka ylimmän parhauden sijasta törmääkin läpeensä onttoon litkuun ja tämän jälkeen siirtyy muille metsästysmaille.

Ratkaisu, ainakin osittainen, olisi voinut olla, aikanaan: ei EG/GG/1.L-nimityksiä alle 35 €:n hintaluokassa. Mutta nyt juna meni jo ja asemakin näyttää olevan remontissa.

Dr. von Bassermann-Jordan Sauvignon Blanc 2011 (Alkon perusvalikoima, rajallinen kertaerä, nro 553577)

Eittämättä siedettävin saksalainen Sauvignon Blanc, mikä on osunut kohdalle. Mikä nyt ei ole vielä kovin paljon. Näitä nyt kuitenkaan niin monta ole kertynyt. Iso-B-J:n kunniaksi on joka tapauksessa sanottava, että tässä ei ole sorruttu mihinkään ällökeinohiivaiseen mustaherukkavivutukseen, vaan ruoho on leikattu melko suoraan ja sopivasti otsa kurtussa. Mutta kyllähän SB:n dissaajat saavat tästä helpostikin lisää lirua myllynkiviinsä, jos vain niin haluavat. Vähintäänkin nyt hinta on jotakuinkin kohtuuton. Ja kovin ohuttahan tämä korsisänki väkisinkin on. Jos sietää uuden maailman käytänteitä, niin vastaavaa ruohonjuurinyhtää saa etc. Eikä tämä nyt tietenkään mitään Loirea ole nähnytkään. Missähän moinen vuono mahtaa edes sijaita.

Freiherr von Göler Spätburgunder trocken 2009 (Alkon perusvalikoima, nro 440147)

Ei jaksaisi alkaa nihkeillä, kun Alko tuplaa perusvalikoiman ei-kertaerällisten saksalaisten Pinot Noiriensa kokoelman jo kahteen. Mutta ei kai tätä voi kompleksiseksi hyvällä tahdollakaan väittää. Mehumaisuudessaan pikemminkin arkiruokapainikemeininki ja sitä rataa. Jos tietäisi, että tästä alkaa Alkossa teemaviikon omaisesti parin-kolmenkymmenen pelkästään badenilaisen laatu-Spätburgunderin kavalkaditulitus, joka päättyy syvälle Kaiserstuhlin uhkeuksiin, niin ei tarvitsisi olla niin huolissaan. Mutta nyt kun tietää, että tällä mennään vähintään seuraava vuosi. Ja siihen asti Baden on perusvalikoiman osalta ruksittu ja ruksivihko rullattu. Ja sitten ihmetellään, kun kotimaan viinikeskusteluissa "Badenin Spätburgunderit ovat jotenkin valjuja ja mehumaisia" eikä niissä "oikein ole potkua eikä tarvittavaa runkoa". Tätä se on se anti-sivistystyö. Jos ei nyt pahimmillaan, niin ainakin melkein.

Weingut Dautel Spätburgunder **** 2009

Saksalaisesta Pinot Noirista kiinnostunut saa Suomessa todella nähdä vaivaa harrastuksensa eteen. Vaikka mikäs siinä. Vaivannäkö synnyttää anekdootteja. Muistinvaraisesti lainatakseni suuresti kunnioittamaani. Mutta Alkon nolo tilausvalikoima ja vieläkin nolompi perusmeininki ei tarjoa edes nimiösivua kituliaasti kerkeytyvään anekdoottivihkoseen. Ja tällä kertaa myös yleensä apuun rientävällä ravintolapuolella on harvinaisen hiljaista. Siinäkin mielessä tämä Groteskin Württemberg-avaus on poikkeuksellisen tervetullut. Kyllä, voisin nauttia tätä toisenkin lasillisen.

Weingut Wittmann Westhofener Kirchspiel Riesling GG 2011

Rheinhesseniläinen Wittmann on yksi niistä tuottajista, joka saa miettimään, että mitä jos Riesling olisi pelkkää Moselia, Pfalzia ja Rheingauta. Tai Nahea ja Wachauta ja Alsacea. Että miten paljon erilaisia Riesling-sävyjä jäisikään ilmaisematta. Rheinhessen ja sen kirittäjänä piskuinen Mittelrhein tallaavat omia polkujaan, ja persoonallisimmillaan molemmissa on uniikkia potentiaalia. Tässäkin virkeää raikkautta ja heleyttä, värissä puhdasta kultaa ja joku baarimikon salainen hedelmäcoctailresepti etukielimaussa. Kaikki tämä GG-vakuutetulla perusrungolla vahvistettuna. Petrolinmetsästäjä ei pääse tällä pitkällekään, mutta eihän tällaisesta diversiteetistäjästä voi olla iloitsematta.

Kaukana ovat ne ajat, joista Stuart Pigott kirjoittaa esikoisessaan Life Beyond Liebfraumilch - Understanding German Fine Wine (London, Sidgwick & Jackson, 1988). Yllättävää, että ajan tuulet jo tuolloin niin tarkasti aistinut Pigott ei kuitenkaan nosta Wittmannia Rheinhessen-kaanoniinsa. Eikä itse asiassa pääse iso-W mukaan edes Riesling-yleistaskuoppaaseen muutamaa vuotta myöhemmin (Harmondsworth, Penguin Books, 1991)*. Sen sijaan nykynäkökulmasta aika monta täysosumapoimintaa molemmissa opuksissa. Melkoinen saavutus Liebfraumilchin sumentamassa maailmassa. Tarvittaessa molemmat ajankuvat Amazonista melko kohtuulliseen 0,01 €:n yksikköhintaan.

* Sama yllättävä tuplaignorointi myös Kellerin kohdalla, toim. huom.