lauantai 28. tammikuuta 2012
Shelter Winery Blanc de Noir QbA trocken 2010 (Alkon tilausvalikoima, nro 931447)
Stuart Pigott on useimmille suomalaisille viiniharrastajille tuttu, ruutukuosipikkutakki, velmu ilme, kolumnit Viini-lehdessä, jo vuosia, siihen päälle parisenkymmentä vuotta pulputusta saksalaisten viinien puolesta, englantilaisella vääntöaksentilla, siellä sun täällä, semipunkasenteella, ties vaikka nuoruudessa überpunkasenteella, aina haastamassa, se velmu ilme, ja ruututakki, aseistariisuvan vastustamattomia, parhaimmillaan esim. "Weinwunder Deutschland" -tyyppisisissä tv-dokumenteissa, syyntakeeton "Main Naame ist" -nasaali pääsee todella oikeuksiinsa, että olihan se siis oikein hauska asia, että posti toi toisenkin kauden WwD-DVD:n, ensimmäisestä siisonista jäi aikanaan mieleen ainakin SP:n ensimmäisen oman Müller-Thurgau-viinin valmistus ja lanseeraus, prosessiahan hän on Viini-lehdessäkin kuvaillut moneen otteeseen, varsinkin jänskää oli M-T:n maistatus viinikoululaisten illassa, päämaistajana SP:n oma opettaja ja mentori, ja olihan siellä tietysti rokkia ja Herra Hulot maista tanssiesitystä sekä tietenkin 1,99 € -sokkomaistattajaisia ja Egon Müller -hulppeusvertailua ja Tesch-henkisiä villejä nuorisovalmistajia, ja se ruututakki, ja ilme, yhdistettynä kiemuroituvaan ryhtiin, täysin vastustamattomia, ja niin myös tällä toisella kierroksella, nyt päästiin mm. vertailemaan 690 €:n Pinot Noiria Burgundista Frankenin Fürstin (85 €), Pfalzin Knipserin (n. 45-55 €) ja Badenin Huberin (n. 45-55 €) Spätburgundereihin ja Frankenin Silvanereja Chablis'hin ja Müller-Thurgau-kuohuvia "tylsiin samppanjoihin" ja Saale/Unstrutit kierrettiin ja Sachsenit, kokoon taitettava pyörä, välillä kainalossa, välillä lähes junan katolla, ja osuihan sinne myös mm. Shelter Winery ensimmäiseen dokumenttiin mukaan, ehkä omintakeisimpia Saksa-viinejä Alkon tilausvalikoimassa, 100 % Pinot Noir, mutta "Blanc de Noir" -versiona eli valkoviininä, valitettavasti vain kuuden pullon erissä (Karpo, Kuningaskuluttaja, New York Times?), mutta semivakiosti ainakin Lippulaivassa hyllyssä, erikoisuus, jota ei tarvitse haalia kuutta pulloa, mutta jota voi suositella, jos Alkon kovin suppea, mutta kuitenkin hyvin lattea Saksa-valikoima muuten puuduttaa.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Anselmann Weißburgunder Trocken 2010 (Alkon perusvalikoima, nro 537507)
Tuttu rutiinikuvio. Pakko se on sen verran seurata. Maanantai-aamuna viikon Erikoisvalikoima-ennakko. Vuorossa tällä kertaa Lupi, laatutalo Liguriasta, tuttu Careliasta. Rypäleenä Vermentino, johon itse asiassa tuli juuri nimenomaan Careli... niin, sehän nyt taas olisi ollut liikaa vaadittu, että Erikoisvalikoimaan olisi saatu jotain, mitä kaupungista ei jo saisi. Laseittain, siis, myös.
Ja perustelu, että täytyy tätä herkkua tarjota muullekin maalle, ontuu. Ainakin osittain. Vai maksaisitko itse 28,60 €:n viinistä 49,60 €? Pelkästään sen takia, että et pääse noutamaan pulloa jostain tietystä kauppalasta tuhansien kilometrien säteellä? Luulisi moisen pelleilyn pistävän vihaksi. Oikeuskansleri, Karpo, Kuningaskuluttaja, New York Times, Alibi-lehti, joku?
No, sitten keskiviikkoaamu, joulutauon jälkeen ensimmäinen kunnon perusvalikoimapäivitys. Ei nyt voi sanoa, että tätä hetkeä olisi varsinaisesti odotettu, mutta kuitenkin edes jotain värinää, pienen ihmisen elämässä, täällä monopolikatveessa. Vähän liian huokealta vaikuttavaa Barbarescoa, osui ensimmäisenä punaisista. Ja luotto-Wachausta, tuosta Riesling-monsterilasta, omasta mielestäni ehkä Saksa-Rieslingin kovimmasta haastajasta, Neuburger-rypäle-erikoisuus. Eli Alko-toimintaa sieltä parhaasta päästä (edit: valitettavasti vain periaatteessa, itse viini osoittautui etc.). Ja sokerina pohjalla eli ei: Anselmann Weißburgunder Trocken 2010, pfalzilaista tuskaa pahimmillaan.
No, meille uutuuksista eläville kaikki käy. Kunpa vain kuvio vähän eläisi. Uusi vuosi ei ainakaan ollut tuonut uusia kujeita. Sama kierto, samat kiemurat: Anselmann heti keskiviikkona nettipalvelun mukaan Konalan Ristikossa (yritykset ensin, muut sitten -periaate siis elää ja voi hyvin), torstaina perinteiden mukaisesti kymmenessä ei-pääkaupunkiseutulaisessa Alkossa ympäri maata ja lopulta perjantaina kaikkialla. Wachau puolestaan torstaina nettipalvelun mukaan keskustassa vain Stockalla, mutta löytyi sitä Lippulaivastakin, kuten totuttua. Omituinen kuvio, sinänsä.
Mutta siis, Pinot Blanc eli helvatun Weißburgunder. Ei ihan niin syvältä kuin Müller-Thurgau, mutta ei paljoa puutu. Ja sitten ne Alkon ylisanat perinteisestä Anselmannista. Voi helvetti sentään. On monopolin luottokumppani. Joo. Vuosien varrelta. Kyllä. Mutta ei esim. Gault Millaussa (2009) edes yhden tertun arvoinen. Ei mainintaa Jürgen Mathäßin eikä liioin Frank Kämmerin Pfalz-populaarioppaissa. Eichelmann (2010) armahtaa sentään yhden tähden jämäsakkiin, mutta ei kuitenkaan proosaosuudessa vaivaudu arvostelemaan. Ja pfalzilaista kiveä tihkuvaa Wb:tä on jo valmiiksi Alkon valikoimissa. Vieläpä mikrohintaluokkaa ylempänä.
Toisin sanoen ennakkoluulot eivät olisi voineet olla yrmeämmät. Niihin(kin) nähden todella positiivinen yllätys. Mistä ihmeestä tuo ananaskin tähän ilmestyi? (Nähtävästi jostain keinotekoisesta ananasaromisesta hiivakannasta, mutta ei nyt mennä siihen.)
Tuli kuitenkin ehkä jotain opittua. Vouhkauksesta. Sestakin.
Ja perustelu, että täytyy tätä herkkua tarjota muullekin maalle, ontuu. Ainakin osittain. Vai maksaisitko itse 28,60 €:n viinistä 49,60 €? Pelkästään sen takia, että et pääse noutamaan pulloa jostain tietystä kauppalasta tuhansien kilometrien säteellä? Luulisi moisen pelleilyn pistävän vihaksi. Oikeuskansleri, Karpo, Kuningaskuluttaja, New York Times, Alibi-lehti, joku?
No, sitten keskiviikkoaamu, joulutauon jälkeen ensimmäinen kunnon perusvalikoimapäivitys. Ei nyt voi sanoa, että tätä hetkeä olisi varsinaisesti odotettu, mutta kuitenkin edes jotain värinää, pienen ihmisen elämässä, täällä monopolikatveessa. Vähän liian huokealta vaikuttavaa Barbarescoa, osui ensimmäisenä punaisista. Ja luotto-Wachausta, tuosta Riesling-monsterilasta, omasta mielestäni ehkä Saksa-Rieslingin kovimmasta haastajasta, Neuburger-rypäle-erikoisuus. Eli Alko-toimintaa sieltä parhaasta päästä (edit: valitettavasti vain periaatteessa, itse viini osoittautui etc.). Ja sokerina pohjalla eli ei: Anselmann Weißburgunder Trocken 2010, pfalzilaista tuskaa pahimmillaan.
No, meille uutuuksista eläville kaikki käy. Kunpa vain kuvio vähän eläisi. Uusi vuosi ei ainakaan ollut tuonut uusia kujeita. Sama kierto, samat kiemurat: Anselmann heti keskiviikkona nettipalvelun mukaan Konalan Ristikossa (yritykset ensin, muut sitten -periaate siis elää ja voi hyvin), torstaina perinteiden mukaisesti kymmenessä ei-pääkaupunkiseutulaisessa Alkossa ympäri maata ja lopulta perjantaina kaikkialla. Wachau puolestaan torstaina nettipalvelun mukaan keskustassa vain Stockalla, mutta löytyi sitä Lippulaivastakin, kuten totuttua. Omituinen kuvio, sinänsä.
Mutta siis, Pinot Blanc eli helvatun Weißburgunder. Ei ihan niin syvältä kuin Müller-Thurgau, mutta ei paljoa puutu. Ja sitten ne Alkon ylisanat perinteisestä Anselmannista. Voi helvetti sentään. On monopolin luottokumppani. Joo. Vuosien varrelta. Kyllä. Mutta ei esim. Gault Millaussa (2009) edes yhden tertun arvoinen. Ei mainintaa Jürgen Mathäßin eikä liioin Frank Kämmerin Pfalz-populaarioppaissa. Eichelmann (2010) armahtaa sentään yhden tähden jämäsakkiin, mutta ei kuitenkaan proosaosuudessa vaivaudu arvostelemaan. Ja pfalzilaista kiveä tihkuvaa Wb:tä on jo valmiiksi Alkon valikoimissa. Vieläpä mikrohintaluokkaa ylempänä.
Toisin sanoen ennakkoluulot eivät olisi voineet olla yrmeämmät. Niihin(kin) nähden todella positiivinen yllätys. Mistä ihmeestä tuo ananaskin tähän ilmestyi? (Nähtävästi jostain keinotekoisesta ananasaromisesta hiivakannasta, mutta ei nyt mennä siihen.)
Tuli kuitenkin ehkä jotain opittua. Vouhkauksesta. Sestakin.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Weingut Clemens Busch Pündericher Marienburg Rothenpfad Riesling Großes Gewächs 2009 vs. Deutzerhof Altenahrer Eck Spätburgunder Großes Gewächs 2006
Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Moselin GG-luokiteltuja Rieslingejä ei löydy Alk... no joo, vanha juttu. Tämä sopivasti Koblenzin ja Bernkastel-Kuesin puoliväliin osuva Weingut Clemens Busch Pündericher Marienburg Rothenpfad Riesling Großes Gewächs 2009 -luomuviritys napsahti kohdalle... no joo, jossain nettikaupassa se oli. Vaikka 2009 on varsinkin Moseliksi kovin nuori... ja niin edelleen ja niin edelleen, itse viini livahti elämysten puolelle: kultaisen keltaistunutta värimaailmaa, runkoista happoa, yllättävää hedelmää, muutamia mahdollisimman eksoottisen kuuloisia mangrovealueen villityksiä mainitakseni. Vuoden 1998 Der Feinschmeckerin "Die besten Weingüter in Deutschland" -opas antaa Clemens Buschille vain yhden F:n viidestä. Ilman kehityspotentiaalimerkintöjä. Pelkästään tämän viinin perusteella: pieleenhän ne tällä kertaa meni, ennustukset, ammattilaisiltakin.
Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Ahrin Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alk... jne. Tämä oman budjettihaitarin yläpäästä löytynyt Deutzerhof Altenahrer Eck Spätburgunder Großes Gewächs 2006 -panostus napsahti jne. Vaikka Spätburgunderit/Pinot Noirit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti elämysten puolelle: pippurista voimaisuutta, ahrmaista ryhdikkyyttä, jopa tiettyä syvyyttä, tuota usein vain eksklusiivisimmista Pinot Noireista löytyvää harvinaisuutta. Hugh Johnson kiittelee omassa 2012-oppaassaan tuottajan laatua, mutta kauhistelee hintapolitiikkaa. Vuoden 1998 Der Feinschmeckerin "Die besten Weingüter in Deutschland" -opas puolestaan antaa kolme F:ää viidestä ja yhden kehityspotentiaalihaamu-F:n päälle. Ja Gerhard Eichelmannin Deutschlands Weine -opas vuodelta 2010 täräyttää jo 91p. Puhumattakaan Gault Millau WeinGuide 2009 -tiilislehdykkäisestä, joka lopulta räjäyttää pankin: 92p. Jokseenkin samaa mieltä. Ihan kaikkien kanssa.
Taas oli amatööriharrastajan autettava itse itseään: Ahrin Spätburgundereita/Pinot Noireja ei Alk... jne. Tämä oman budjettihaitarin yläpäästä löytynyt Deutzerhof Altenahrer Eck Spätburgunder Großes Gewächs 2006 -panostus napsahti jne. Vaikka Spätburgunderit/Pinot Noirit eivät Saksa-entusiasmista huolimatta olekaan ominta alaa, niin itse viini livahti elämysten puolelle: pippurista voimaisuutta, ahrmaista ryhdikkyyttä, jopa tiettyä syvyyttä, tuota usein vain eksklusiivisimmista Pinot Noireista löytyvää harvinaisuutta. Hugh Johnson kiittelee omassa 2012-oppaassaan tuottajan laatua, mutta kauhistelee hintapolitiikkaa. Vuoden 1998 Der Feinschmeckerin "Die besten Weingüter in Deutschland" -opas puolestaan antaa kolme F:ää viidestä ja yhden kehityspotentiaalihaamu-F:n päälle. Ja Gerhard Eichelmannin Deutschlands Weine -opas vuodelta 2010 täräyttää jo 91p. Puhumattakaan Gault Millau WeinGuide 2009 -tiilislehdykkäisestä, joka lopulta räjäyttää pankin: 92p. Jokseenkin samaa mieltä. Ihan kaikkien kanssa.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Carl von Schubert Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Reben Fuder 28 trocken 2010
100... öö... oisko 80p (Fine-konserni) / 82p (Eichelmann) / 84p (Gault Millau) / 86p (Wine Spectator) / 88p (Amatööriharrastaja) / 90p (Suorsa) / 92p (Parker) tmv.
1945 Château Mou... 2010 Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Rebkgöldfkgösdfgkgf
Keskihinta kaupoissa: 9100... no, jotain 17,80 € tää makso plus kulut.
Ulkonäkö: melko tum... ihan jopa ok, yllättävänkin, näin nuoreks, keltaistunuttakin.
Tuoksu: puhdas, avoin, kosiskeleva, minttusuk... no, ei ainakaan minttusuklaata.
Suutuntuma: täyteläinen, hieno tasapaino, voimak... no, en suoraan sanottuna odottanut mitään, joten siinäkin mielessä.
Jälkimaku: loputon, ylivertainen, monikerrok... no, ehkä ne parhaat hetket osuivat kuitenkin siihen tuoksuun ja tuntumaan.
Yleiskuvailu: liian täydellinen viini tullakseen tästä maailmas... on sitä monin verroin syvällisempiäkin ollu, ei tosin Ruwerista, sattuu nimittäin olemaan uran ensimmäinen Ruwer-viini, erityiskiitos Alkolle sivistyksen tasosta ja laajuudesta.
Ostaa vai ei: koska tahansa näet kau... no jaa, jos nyt ei ole ennen ruwerilaista juonut eikä kaupassa muutakaan ole.
Maistettu: 44 kertaa, viimeksi 9/201... no, ihan on ensimmäinen lasi tässä menossa että.
Dekantoi: 2 tun... eikun tuotantoon vaa.
Kesto lasissa: 2 tun... mitä tässä nyt lasia kallistaessa menee, ehkä muutamia minuutteja.
Parhaimmillaan: nyt-203... luulisi tämän nyt muutaman vuoden keriytyvän, jopa 2020 näytti vilahtavan kauppiaan hövelisyyksissä.
Ruokasuositus: vain ohut siivu pata negra... oisko tämä nyt sitten niitä aperitiiveiksi sopivia, juuri ennen kyytönkirnupiimäkiisselissä uuttomarinoituja sardiinimascarponehyytelökeksejä?
Väärennösriski: todella suur... hei, ei ole mitään pelättävää.
Sisäpiiritietoa: Paroni Philip... öö, etiketin maisema on tosi hieno ja kuvassa on vihreää ja punaistakin.
Vaihtoehto: Heitz Martha's... jokin muu Ruwer-alueen viini, Alkon myyjä auttaa mielellään.
Loppupäätelmä: viinilegen.... eikös tästä nyt ollut jo puhe, että näitä 2010 Rieslingejä ei kannattaisi tässä vaiheessa vielä juoda?
1945 Château Mou... 2010 Maximin Grünhäuser Abtsberg Riesling Alte Rebkgöldfkgösdfgkgf
Keskihinta kaupoissa: 9100... no, jotain 17,80 € tää makso plus kulut.
Ulkonäkö: melko tum... ihan jopa ok, yllättävänkin, näin nuoreks, keltaistunuttakin.
Tuoksu: puhdas, avoin, kosiskeleva, minttusuk... no, ei ainakaan minttusuklaata.
Suutuntuma: täyteläinen, hieno tasapaino, voimak... no, en suoraan sanottuna odottanut mitään, joten siinäkin mielessä.
Jälkimaku: loputon, ylivertainen, monikerrok... no, ehkä ne parhaat hetket osuivat kuitenkin siihen tuoksuun ja tuntumaan.
Yleiskuvailu: liian täydellinen viini tullakseen tästä maailmas... on sitä monin verroin syvällisempiäkin ollu, ei tosin Ruwerista, sattuu nimittäin olemaan uran ensimmäinen Ruwer-viini, erityiskiitos Alkolle sivistyksen tasosta ja laajuudesta.
Ostaa vai ei: koska tahansa näet kau... no jaa, jos nyt ei ole ennen ruwerilaista juonut eikä kaupassa muutakaan ole.
Maistettu: 44 kertaa, viimeksi 9/201... no, ihan on ensimmäinen lasi tässä menossa että.
Dekantoi: 2 tun... eikun tuotantoon vaa.
Kesto lasissa: 2 tun... mitä tässä nyt lasia kallistaessa menee, ehkä muutamia minuutteja.
Parhaimmillaan: nyt-203... luulisi tämän nyt muutaman vuoden keriytyvän, jopa 2020 näytti vilahtavan kauppiaan hövelisyyksissä.
Ruokasuositus: vain ohut siivu pata negra... oisko tämä nyt sitten niitä aperitiiveiksi sopivia, juuri ennen kyytönkirnupiimäkiisselissä uuttomarinoituja sardiinimascarponehyytelökeksejä?
Väärennösriski: todella suur... hei, ei ole mitään pelättävää.
Sisäpiiritietoa: Paroni Philip... öö, etiketin maisema on tosi hieno ja kuvassa on vihreää ja punaistakin.
Vaihtoehto: Heitz Martha's... jokin muu Ruwer-alueen viini, Alkon myyjä auttaa mielellään.
Loppupäätelmä: viinilegen.... eikös tästä nyt ollut jo puhe, että näitä 2010 Rieslingejä ei kannattaisi tässä vaiheessa vielä juoda?
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Weingut Friedrich Becker Schweigener Sonnenberg Riesling Großes Gewächs 2009
Välihuomautus. Vaivannut jo pidemmän aikaa. Ja vaivaa yhä. Yhä useammin. Saksalaisen Rieslingin (tai yleisemmin saksalaisten viinien) pahimmat viholliset ovat saksalaiset Rieslingit (yleisemmin saksalaiset viinit) itse. Vaivalla luotu ylimmän kasvuluokan systeemi vuotaa. Ennen kuin on päästy edes sopuun yhteisestä terminologiasta (mitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan, kiitos mm. Rheingaun jääräpäisyyden). GG-leiman lyöminen Weingut Friedrich Becker Schweigener Sonnenberg Riesling Großes Gewächs 2009:n kaltaisiin väljähtäneen valjuihin tapauksiin on kuin sahaisi omaa oksaansa. Jos panostaa GG-leimalla varustettuun viiniin, on lupa odottaa ainakin jonkinlaista vau-efektiä. Tai ainakaan ei pitäisi joutua jännittämään, kehtaako viiniä edes tarjota. Pelonsekaisesti jäämme odottamaan ensimmäisiä sachsenilaisia 9,99 €:n Großes Gewächs Auxerrois -uljuuksia.
lauantai 7. tammikuuta 2012
Battenfeld-Spanier Eisbach Riesling trocken 2010
Pitkän kaavan viiniviikonloppu. Kirjallisuutta, lehtiä, ravintoloiden nettiviinilistoja, blogeja, nettiviinikauppoja, oman vaatimattoman varaston purskuttelua, viiniseuravalmistelua, jopa Alkossa käynyt, kahdessakin, tilausvalikoimaosumia metsästämässä, tarponut Helsinkiä pitkin poikin, Arabianrannasta lähtien, aina vain Careliaan päätyen. Maanista, neuroottista, syyntakeetonta ja muutenkin mukavaa.
Totuushan on, että Helsingistä ei varsinaista viinibaaria löydy. Siis Careliaa lukuun ottamatta. Nämä Kiseleffin talot ja Torres-valikoimat ja sushikylkiäiset ja K3:t ja Ooster-huoneet ja skumppaukset. Kaikki kunnia ja hienoa, että on ollut rohkeutta lähteä yrittämään. Se on paljon enemmän kuin sivuunkirjoittanut on ikinä saanut aikaiseksi. Eli valitus ja dissaus pois. Nyt vain kaivataan lisää meininkiä. Joko edellä mainittuihin lisää virtaa tai uutta verta kehiin. Parhaassa tapauksessa molempia.
Carelian dispenserikulttuuri ja valikoiman ehdoton briljanttius ovat niin kaukana omilla metriluvuillaan, että siihen välimaastoon mahtuisi mainiosti muutamakin yrittäjä. Selvyyden vuoksi vielä, että Carelian metriluvuthan ovat siis samaa kaliiperia kuin rahvaan tavoittamattomissa olevat CD, Savo, GWS, Kämp etc. Paitsi, että pullot avautuvat ja homma todella, todella toimii.
Itselläni ei ole varaa ruokaan. En syö ravintoloissa kuin ehkä kerran vuodessa, suurin piirtein. Minua kiinnostavat vain viinit. Tarkemmin: laseittaisviinit. Se on: 4 cl - 12 cl. Minusta 16 cl on jo vähän kiusantekoa. Maailman huonoimmalla viinipäällä testaukset tyssäävät pahimmillaan alkuiltaan. Ja jaksa alkaa syljeskelemäänkään ravintolaoloissa.
Jostain sieltä välimaastosta Muru ja Mange sud voisivat olla potentiaalisimmat välimallin haastajat. Näyttivät ainakin olevan jossain viinibaariäänestyksessä Helsingin edustajat Carelian ohella. Jotenkin vain ensiksi mainitussa tuli olo, että yksittäinen viininjuoja ei ole mikään kuningasasiakas. Itse listahan on napakan veikeä, taisi olla esim. muutamakin Ahrin Pinot Noir mukana, ja Romanée-Conti-laatikoita dekoraationa, mutta tällä kertaa auki olevista kiinnostavinta oli saksalainen Sauvignon Blanc. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun moista viritystä kokeilin, mutta voi olla että viimeisiä. Mange sudissa silmiin puolestaan pisti se, että saksalaisesta laatu-Rieslingistä tarjolla oli vain Moselia ja sitäkin 16 cl kerrallaan. Sinänsä yksittäiselle viinipistäytyjälle varattu nurkkaus oli selkeästi pistäytymiset salliva ja kädenojennuksellinen, kiitos siitä.
(Edit 24.1.12: Ms:n lanseeraamat viinimaanantait edustavat juurikin sitä edellä kaivattua "lisävirtaa". Ei kai voi muuta sanoa, jos pääsee samana iltana maistamaan Château d’Yquemia (1997), Tignanelloa (2006) ja vielä Chateau Grillet'n Viognieria (2001). Viimeksi mainitut 8 cl -optiolla eli hintakin pysyy jotakuinkin siedettävissä lukemissa. Maistellessa tuli Ms:n Riesling-politiikkaankin tarkennus, kun muistuttivat ravintolan edustavan välimerellistä kulttuuria. Selityshän on hyväksyttävä. Ja omaa sisälukutaitoa petrattava. Mutta aina kannattaa kuulemma kysyä, vaikkapa sitten Riesling-erikoisuuksia, eivät välttämättä ole listalla, nytkin varastoihin oli tullut "50-60 uutta maistamatonta viiniä", jos vaikka niiden joukkoon olisi eksynyt...)
Carelia-huippuhetkien ohella loppiaisviikonlopun varjoteemaksi "nousivat" vuoden 2010 Rieslingit. Niitä nimittäin on tarjolla, jos haluaa Helsingissä maistella Rieslinginsä Carelian ulkopuolella. Rheingauta, Rheinhesseniä, mitä milloinkin. Täytyi oikein kruunata tämä sivuteema, kun Mövenpickin nettikauppa julisti Rheinhessenin Eisbachin olevan jonkin sortin trendi, joka jokaisen täytyy kokea.
Ei täydy. Ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Trendi ei korvaa sitä, että itse viini on mitäänsanomaton.
Jos aikoo kuivaa 2010 Rieslingiä tarjota nyt, tammikuun 2012 ensimmäisellä viikolla, täytyy todella tietää, mitä on tekemässä. Tai ainakaan 2010-versio (= kypsymispotentiaaliton hintahaitarin halvimman pään edustaja?) ei voi olla listan ainoa Riesling-vaihtoehto. Mieluummin sitten jättää Rieslingin vaikka kokonaan valikoimista. Kelvollisia, asiakasnaamat hymyisiksi saavia tuorerypälevaihtoehtoja löytyy kyllä. Tämän ei pitäisi olla mikään valtionsalaisuus. Asian voi todentaa nappaamalla Alkosta 12-13 €:n (tai miksei halvemmankin) Sauvignon Blancin (no joo, varmaan jonkun Mud Housen tai sitten Lurton-jutun) tai Viognierin (no joo, varmaan jonkun Yalumban tai sitten Lurton-jutun) tai Gewurztraminerin/Gewürztraminerin (no joo, varmaan jonkun Gisselbrechtin tai sitten Adobe-jutun). Puhumattakaan toiseen suuntaan heti 15 €:n rajapinnasta, josta pääsee tarttumaan hugelisöityneen sancerrelaisuuden jacksonestaattisuuteen. Eli jo jonkin sortin vau-asioihin.
Mutta saman hintaluokan "hehkutetut" ja "trendikkäät" ja "vuodenviinilliset" ja "mineraaliset" ja "teräksiset" ja "höpöhöpö" Rieslingit. Ei pysty käsittämään.
Uh, että tämäkin osaa sitten olla hirveää metallilitkua. Viime kädessä todella huonoa mainosta litkua alun perin markkinoineelle puljulle. Eli suurelle nettikauppaketjulle, tässä tapauksessa. Mutta vastaavasti viikonlopun perusteella jokaiselle helsinkiläiselle viinibaarille, jonka valikoimien ainoa kuiva Riesling pyörii samassa perushintaluokassa kuin muutkin valkotuotteet ja on rapsakasti tältä vuosikymmeneltä.
Totuushan on, että Helsingistä ei varsinaista viinibaaria löydy. Siis Careliaa lukuun ottamatta. Nämä Kiseleffin talot ja Torres-valikoimat ja sushikylkiäiset ja K3:t ja Ooster-huoneet ja skumppaukset. Kaikki kunnia ja hienoa, että on ollut rohkeutta lähteä yrittämään. Se on paljon enemmän kuin sivuunkirjoittanut on ikinä saanut aikaiseksi. Eli valitus ja dissaus pois. Nyt vain kaivataan lisää meininkiä. Joko edellä mainittuihin lisää virtaa tai uutta verta kehiin. Parhaassa tapauksessa molempia.
Carelian dispenserikulttuuri ja valikoiman ehdoton briljanttius ovat niin kaukana omilla metriluvuillaan, että siihen välimaastoon mahtuisi mainiosti muutamakin yrittäjä. Selvyyden vuoksi vielä, että Carelian metriluvuthan ovat siis samaa kaliiperia kuin rahvaan tavoittamattomissa olevat CD, Savo, GWS, Kämp etc. Paitsi, että pullot avautuvat ja homma todella, todella toimii.
Itselläni ei ole varaa ruokaan. En syö ravintoloissa kuin ehkä kerran vuodessa, suurin piirtein. Minua kiinnostavat vain viinit. Tarkemmin: laseittaisviinit. Se on: 4 cl - 12 cl. Minusta 16 cl on jo vähän kiusantekoa. Maailman huonoimmalla viinipäällä testaukset tyssäävät pahimmillaan alkuiltaan. Ja jaksa alkaa syljeskelemäänkään ravintolaoloissa.
Jostain sieltä välimaastosta Muru ja Mange sud voisivat olla potentiaalisimmat välimallin haastajat. Näyttivät ainakin olevan jossain viinibaariäänestyksessä Helsingin edustajat Carelian ohella. Jotenkin vain ensiksi mainitussa tuli olo, että yksittäinen viininjuoja ei ole mikään kuningasasiakas. Itse listahan on napakan veikeä, taisi olla esim. muutamakin Ahrin Pinot Noir mukana, ja Romanée-Conti-laatikoita dekoraationa, mutta tällä kertaa auki olevista kiinnostavinta oli saksalainen Sauvignon Blanc. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun moista viritystä kokeilin, mutta voi olla että viimeisiä. Mange sudissa silmiin puolestaan pisti se, että saksalaisesta laatu-Rieslingistä tarjolla oli vain Moselia ja sitäkin 16 cl kerrallaan. Sinänsä yksittäiselle viinipistäytyjälle varattu nurkkaus oli selkeästi pistäytymiset salliva ja kädenojennuksellinen, kiitos siitä.
(Edit 24.1.12: Ms:n lanseeraamat viinimaanantait edustavat juurikin sitä edellä kaivattua "lisävirtaa". Ei kai voi muuta sanoa, jos pääsee samana iltana maistamaan Château d’Yquemia (1997), Tignanelloa (2006) ja vielä Chateau Grillet'n Viognieria (2001). Viimeksi mainitut 8 cl -optiolla eli hintakin pysyy jotakuinkin siedettävissä lukemissa. Maistellessa tuli Ms:n Riesling-politiikkaankin tarkennus, kun muistuttivat ravintolan edustavan välimerellistä kulttuuria. Selityshän on hyväksyttävä. Ja omaa sisälukutaitoa petrattava. Mutta aina kannattaa kuulemma kysyä, vaikkapa sitten Riesling-erikoisuuksia, eivät välttämättä ole listalla, nytkin varastoihin oli tullut "50-60 uutta maistamatonta viiniä", jos vaikka niiden joukkoon olisi eksynyt...)
Carelia-huippuhetkien ohella loppiaisviikonlopun varjoteemaksi "nousivat" vuoden 2010 Rieslingit. Niitä nimittäin on tarjolla, jos haluaa Helsingissä maistella Rieslinginsä Carelian ulkopuolella. Rheingauta, Rheinhesseniä, mitä milloinkin. Täytyi oikein kruunata tämä sivuteema, kun Mövenpickin nettikauppa julisti Rheinhessenin Eisbachin olevan jonkin sortin trendi, joka jokaisen täytyy kokea.
Ei täydy. Ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Trendi ei korvaa sitä, että itse viini on mitäänsanomaton.
Jos aikoo kuivaa 2010 Rieslingiä tarjota nyt, tammikuun 2012 ensimmäisellä viikolla, täytyy todella tietää, mitä on tekemässä. Tai ainakaan 2010-versio (= kypsymispotentiaaliton hintahaitarin halvimman pään edustaja?) ei voi olla listan ainoa Riesling-vaihtoehto. Mieluummin sitten jättää Rieslingin vaikka kokonaan valikoimista. Kelvollisia, asiakasnaamat hymyisiksi saavia tuorerypälevaihtoehtoja löytyy kyllä. Tämän ei pitäisi olla mikään valtionsalaisuus. Asian voi todentaa nappaamalla Alkosta 12-13 €:n (tai miksei halvemmankin) Sauvignon Blancin (no joo, varmaan jonkun Mud Housen tai sitten Lurton-jutun) tai Viognierin (no joo, varmaan jonkun Yalumban tai sitten Lurton-jutun) tai Gewurztraminerin/Gewürztraminerin (no joo, varmaan jonkun Gisselbrechtin tai sitten Adobe-jutun). Puhumattakaan toiseen suuntaan heti 15 €:n rajapinnasta, josta pääsee tarttumaan hugelisöityneen sancerrelaisuuden jacksonestaattisuuteen. Eli jo jonkin sortin vau-asioihin.
Uh, että tämäkin osaa sitten olla hirveää metallilitkua. Viime kädessä todella huonoa mainosta litkua alun perin markkinoineelle puljulle. Eli suurelle nettikauppaketjulle, tässä tapauksessa. Mutta vastaavasti viikonlopun perusteella jokaiselle helsinkiläiselle viinibaarille, jonka valikoimien ainoa kuiva Riesling pyörii samassa perushintaluokassa kuin muutkin valkotuotteet ja on rapsakasti tältä vuosikymmeneltä.
perjantai 6. tammikuuta 2012
A. J. Adam Dhroner Hofberg Riesling Kabinett 2009 (Alkon tilausvalikoima, nro 944307)
Posti toi kaksi jälkijoulupakettia: European Fine Wine Magazinen "Next generation: 101 junge Winzer die jeder kennen sollte" -erikoisnumeron ja Carsten Hennin "111 deutsche Weine die Man getrunken haben muss" -teoksen.
Ensimmäiseen on koottu nuorta sukupolvea sekä perinteisiltä että nousevilta saksalaistiloilta. Hävettää tunnustaakin, mutta yhteensä valmistajista vain n. kolmannes oli edes nimeltä etukäteen tuttuja. Voikin sanoa, että - oli Fine-konsernin edesottamuksista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa - parhaimmillaan puljun tuotokset sekä osoittavat avohaavaisia sivistysaukkoja että auttavat hätädesinfioimaan niitä. Pelkästään Alkossa asioiva saa listalta poimittua juuri ja juuri puolenkymmentä valmistajaa, niihinkin tarvitaan hyvää tahtoa ja valikoimista jo poistuneita muistoja.
111-listauksen ideana on puolestaan esitellä alle 25 €:n uppo-osumia. Taas kaksien peräkkäisten Carelia-täysosumaupottajaisten jälkeen sitä suhtautuu hieman kyynisesti tavoitteeseen, mutta mielenkiintoa se ei tietenkään vähennä yhtään. Päinvastoin. Aina valmiina kokeilemaan, jos niitä ilmaisia lounaita sittenkin olisi. Ehkä kipurajan nostaminen johonkin 35 €:n tuntumaan olisi räjäyttänyt teoksen pelkäksi GG-tulitukseksi. Nyt mukana on kaikkea mahdollista Chenin Blancista St. Laurentiin ja kuohuvista Syrahiin. Tilastot sen sijaan eivät ole yhtään kauniimmat kuin 101-tapauksessa: nimeltä tuttuja tuottajia etukäteen n. 50, Alkossa jollain tavalla edustettuja edelleen alle kymmenen.
Kiinnostavaa oli myös vertailla listauksissa esiin nostettuja artisteja toisiinsa: luulisi, että nimenomaan nuori sukupolvi hyökkäisi jähmeäotsaisia möhköfantteja vastaan huokeahkoilla ja intomielisillä virityksillä. Yhteisiä valmistajia olikin kolmisenkymmentä. Näistä yksi. Yksi. On tällä hetkellä edustettuna Alkossa. Eikä edes perusvalikoimassa, vaan jossain tilausvalikoimalaatikkohöpöhöpötysten perukoilla.
Herranen aika sentään. Mitä tähän enää voi sanoa?
Ensimmäiseen on koottu nuorta sukupolvea sekä perinteisiltä että nousevilta saksalaistiloilta. Hävettää tunnustaakin, mutta yhteensä valmistajista vain n. kolmannes oli edes nimeltä etukäteen tuttuja. Voikin sanoa, että - oli Fine-konsernin edesottamuksista yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa - parhaimmillaan puljun tuotokset sekä osoittavat avohaavaisia sivistysaukkoja että auttavat hätädesinfioimaan niitä. Pelkästään Alkossa asioiva saa listalta poimittua juuri ja juuri puolenkymmentä valmistajaa, niihinkin tarvitaan hyvää tahtoa ja valikoimista jo poistuneita muistoja.
111-listauksen ideana on puolestaan esitellä alle 25 €:n uppo-osumia. Taas kaksien peräkkäisten Carelia-täysosumaupottajaisten jälkeen sitä suhtautuu hieman kyynisesti tavoitteeseen, mutta mielenkiintoa se ei tietenkään vähennä yhtään. Päinvastoin. Aina valmiina kokeilemaan, jos niitä ilmaisia lounaita sittenkin olisi. Ehkä kipurajan nostaminen johonkin 35 €:n tuntumaan olisi räjäyttänyt teoksen pelkäksi GG-tulitukseksi. Nyt mukana on kaikkea mahdollista Chenin Blancista St. Laurentiin ja kuohuvista Syrahiin. Tilastot sen sijaan eivät ole yhtään kauniimmat kuin 101-tapauksessa: nimeltä tuttuja tuottajia etukäteen n. 50, Alkossa jollain tavalla edustettuja edelleen alle kymmenen.
Kiinnostavaa oli myös vertailla listauksissa esiin nostettuja artisteja toisiinsa: luulisi, että nimenomaan nuori sukupolvi hyökkäisi jähmeäotsaisia möhköfantteja vastaan huokeahkoilla ja intomielisillä virityksillä. Yhteisiä valmistajia olikin kolmisenkymmentä. Näistä yksi. Yksi. On tällä hetkellä edustettuna Alkossa. Eikä edes perusvalikoimassa, vaan jossain tilausvalikoimalaatikkohöpöhöpötysten perukoilla.
Herranen aika sentään. Mitä tähän enää voi sanoa?
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Vielä kerran: Dr. Bürklin-Wolf Deidesheimer Hohenmorgen Riesling trocken GC 2001
Tilannekatsaus:
Olo: 138 €
Carelia: 117 € (saatavana myös laseittain, eläköön kulttuuri, eläköön palvelu!)
Brasserie Kämp: 98 €
Ravintola Palace: 96 €
Alkon Lippulaivan erikoisvalikoima: 5...
...mitäs tämä pelleily nyt taas on? Ei muka enää saatavana?
Ensin katosi Erikoisvalikoimasta J.L. Wolfin Pechstein-nolotus. No, se oli nolo. Ja sai siis mennäkin. Vähin äänin. Tai itse en ainakaan huomannut, että pullorivistö olisi varsinaisesti huvennut. Päinvastoin. Jökötti monoliittina siinä. Kunnes oli yhtäkkiä poissa. Kuten myös maininta Erikoisvalikoima-listalta. Enkä jaksa uskoa, että joku ravintola olisi haalimalla haalinut moista ongelmatapausta.
Ja nyt siis sama kohtalo Alkon ainoalle varteenotettavalle Pfalzin Rieslingille. Vai hupenivatko rivistöt tuosta vain? Miksi pullot ylipäänsä olivat lamppusateessa pystyasennossa? Mitä ihmeen pelleilyä tämä taas on? Mikä sivistysvaltio? Mikä kulttuuri? Mikä ihmeen Eurooppa?
Olisiko jo aika, vihdoinkin?
EDIT 7.1.2012: Ehkä ne oli sittenkin molemmat myyty. Näin ainakin myyntitietojen mukaan. Jääköön tämä vouhkaus tähän varoittavana esimerkkinä. Kun itse pihvi ei siitä kuitenkaan miksikään muutu. Alkon monopolista on päästävä eroon. Ja vähän äkkiä.
Olo: 138 €
Carelia: 117 € (saatavana myös laseittain, eläköön kulttuuri, eläköön palvelu!)
Brasserie Kämp: 98 €
Ravintola Palace: 96 €
Alkon Lippulaivan erikoisvalikoima: 5...
...mitäs tämä pelleily nyt taas on? Ei muka enää saatavana?
Ensin katosi Erikoisvalikoimasta J.L. Wolfin Pechstein-nolotus. No, se oli nolo. Ja sai siis mennäkin. Vähin äänin. Tai itse en ainakaan huomannut, että pullorivistö olisi varsinaisesti huvennut. Päinvastoin. Jökötti monoliittina siinä. Kunnes oli yhtäkkiä poissa. Kuten myös maininta Erikoisvalikoima-listalta. Enkä jaksa uskoa, että joku ravintola olisi haalimalla haalinut moista ongelmatapausta.
Ja nyt siis sama kohtalo Alkon ainoalle varteenotettavalle Pfalzin Rieslingille. Vai hupenivatko rivistöt tuosta vain? Miksi pullot ylipäänsä olivat lamppusateessa pystyasennossa? Mitä ihmeen pelleilyä tämä taas on? Mikä sivistysvaltio? Mikä kulttuuri? Mikä ihmeen Eurooppa?
Olisiko jo aika, vihdoinkin?
EDIT 7.1.2012: Ehkä ne oli sittenkin molemmat myyty. Näin ainakin myyntitietojen mukaan. Jääköön tämä vouhkaus tähän varoittavana esimerkkinä. Kun itse pihvi ei siitä kuitenkaan miksikään muutu. Alkon monopolista on päästävä eroon. Ja vähän äkkiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)