Noh, yritetään, puhua viinistä, eli, kuten otsikostakin käy ilmi, kuvailun kohteena: Weingut Heymann-Löwenstein Uhlen Roth Lay Riesling Erste Lage 2009.
Ulkonäkö: oljenkullankeltaistunutta, jostain Alemannia Aachen -maailman ja Bayernin kultanumerojen puolivälistä, nuoreksi Moseliksi yllättävänkin kullastunutta, viskositeettiakin löytyy, pyöriteltäessä läpikuultavia heijastumia, ajoittain karusellisoituna jopa täysin transparenttia, vastaavasti levon laskeuduttua yläviistosta käsin syvähkön okraistunutta, ei kuitenkaan tolkutonta, ei mitään monumentaalisia Pfalz-uutoksellisuuksia, mutta tietynlaista iloa ja toivoa herättelevää, petrolin tuoksun voi jopa melkein nähdä, sehän se on kuitenkin Rieslingissä tärkeintä.
Tuoksu: mattapintaista petrolia, kauttaaltaan leviteltyä ja siloteltua, multaista sienikeittoa, rustiikin robustilla kauhaisulla mutta lopulta varovasti sirottimella lisättynä, häivähdys aprikoosia tai persikkaa, jossain siellä petrolimatan alla, lisäksi Mynthon-pastillien liukoisuutta, ei onneksi liikaa, tasapaino säilyy, voisi kuitenkin muotoilla, että tietty puolivoimaantuneisuus yleiskuvana, tavallaan kaikkea voisi olla vielä enemmän, ei mielellään mitään yhtä yksittäistä asiaa, mutta kaikkea, persikkaa pöytään, sienikeitot ilman sirottimia, petrolia saavillinen, miksei saman tien vaikka kaksikin.
Maku: happorakenne yllättävänkin talttunutta, petroli ympäröi kauniisti koko palettia, tuoksussa piipahtaneet hedelmät integroituneet petroliin, mukana enemmänkin palikkana perusrunsaassa rakenteessa kuin varsinaisesti tarjottimella esillä, suutuntuma ei ihan niin pureksittava kuin muhjuisimmissa Rieslingeissä, mutta varsinkin Mosel-perinteen puitteissa vähintäänkin tyydyttävä esitys (ja iltapäivä ilmauskorkin toi vielä runkoon lisää uutosta), lasin ja litkun lämmitessä tietty raskaus ja sienikeiton multaisuus valtaavat makumaailman, samalla tietty voisuus ja jopa hedelmälihan riekaleet pääsevät ylilämpimässä keitoksessa oikeuksiinsa, mieleen ei voi olla tulematta Pinot Gris ja Pinot Gris mäinen yleistuntuma, liekö se sitten hyvä vai huono asia, itse ainakin joskus vielä ihan pidin Pinot Gris'stä, joten mikäs siinä, jälkiruoaksi, kermaista herkkusienikeittoa, petrolipääruoan jälkeen.
Säilytyshistoria: tilalta siirron jälkeen nähtävästi jossain nettikauppakellarissa, sitten UPS:n kuljetuskonteissa ja varastoissa, joulukuiset nollakelit kriittisessä kuljetusvaiheessa, lopulta kerrostaloverkkokellarissa pari kuukautta ja jääkaapissa n. viikon verran.
Tarjoilu: jääkaappikylmyydestä huonelämpötilaan, maistelua eri lämpötiloissa tasaisin väliajoin, illan suussa vielä uusi kierros, ei varsinaista dekantointia, Riedelin Vitis-sarjan Riesling-lasi.
Yleiskuvailu: 17/20 pisteen vuosikerta Moselissa, aiemmat kokemukset kyseiseltä legendavalmistajalta alle Erste Lage -tason, joten suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa, muutamien viimeaikaisten pettymysten jälkeen taas laadun makuun, joisin mielelläni uudestaan, mutta en kuitenkaan itse välttämättä ostaisi toistamiseen, ihan viimeinen hekuma jäi kuitenkin puuttumaan, joku ammattilainen tietäisi kypsytyspotentiaalista enemmän, happorakenteen ohuuden (vai liekö sitten UPS:n pakkasvarastot vieneet veronsa) takia mitään ikuisuutta en kuitenkaan menisi lupaamaan.
Amatööriharrastajan leikkipisteet: 91p.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti