torstai 21. marraskuuta 2013

J. J. Adeneuer Spätburgunder 2010 (Alkon "vakiovalikoima", rajallinen kertaerä, tuotenumero 426567)

Vihdoinkin asiaa Konalan Ristikon suuntaan. Pyhiinvaellus kansakunnan toiseksi epiksimpään (tai nojoo, kyllä ne Helsingin keskustan Stockan räikeät tilausvalikoimaylilyönnit menevät myös ohi). Eli kolmossijaiseen kuitenkin. Eläköön yrityspalvelu ja yrityspalvelun poikkeusedut.

Hyllyssä notkuvat Ahr-pystyrivit palauttivat mieleen tämän vuodentakaisen kertaerän (joka on kyllä aika ajoin välähdellyt alitajunnassa muutenkin). Tämä oli samalla myös yksi merkkipaalu saksalaisten viinien harrastajalle, kun vihdoinkin saatiin Härmälään Ahrnoiria edes jossain muodossa. Aikanaan tuli testattua parikin pullollista. Semikohtuullista oli, semileimallistakin. Kuitenkaan kolmatta pulloa viitsisi ostaa, kun samalla yhteishinnalla saisi jo Ahrin ylintä kasvuluokkaa. Vaikka voisihan se toisaalta olla kiinnostavaa ottaa vertailun vuoksi vielä yksi testierä. Sopivana verrokkiehdokkaana Konalan lisäksi vaikkapa Itiksen Stockan ylärivistö: mitä vuosi lämpimän katonrajan valossa ja loisteessa tekee pystysäilytetylle, ehkä maailman ohuimmalle Pinot Noirille? Ehkä sitten kun viimeiset pullot lähtevät taas alennusmyynnin kautta?

PS. Mitenköhän muuten A-liike meinaa selvitä joulusesongista reistailevan fasettihakunsa kanssa? Ihan piristävää tietää, että Huoltoasema Mäkelä Rantsilassa on tänäänkin auki klo 8-20, mutta lähinnä yritin jäljittää jouluolutuutuuksista, missä luvattu Cherry-friikkispesiaali kuhnaa. Rantsila-dadan kanssa vapaassa vaihtelussa tarjotaan vastausvaihtoehdoksi kuutta (6) olutuutuutta. Melko hilpeää, kun tietää, että laiva on juuri lastattu jouluolutvalikoimia pullolleen. Todellinen riemu repeää kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun tajuaa, että edes cherry-sanahausta ei tule toivottua tulosta. Eli joko näin unia viime viikolla (kun sekä fasetti- että sanahaku vielä toimivat jotenkuten) tai sitten kirsikat lojuvat jossain Tanskansalmen pohjassa. Tai sitten ikioma A-osastomme on ihan oikeasti pulassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti