Vuosia siihen meni. Ennen kuin osui. Pelastavana nettikauppana: Weinhandel Behringer & Sohn. Muutenkin loistavat, jopa loisteliaat valikoimat. Mm. hulppeinta kuviteltavissa olevaa Pfalzin Spätburgunderia etc. Mutta itselle kruununa tämä Pfalz-kulttimonumentin "R"-sarjalainen. Mystiikkaa lisää sopivasti sinänsä ymmärrettävä ostorajoitus: vain yksi R-pullo per asiakas. Mutta kotipostista sai hakea. Ja sähköpostinvaihto oli mitä sujuvinta. Ainoastaan luottokorttioptio puuttui. Mutta nykyään näyttävät IBANit sujahtelevan ihan ilman ulkomaalomakkeita.
Mikään viini ei välttämättä kestä sellaista pakkomiellettä, mikä tästä(kin) tapauksesta oli jo ehtinyt kehkeytyä. Eli yleensä vastaavat ovat joko lieviä pettymyksiä tai korkeintaan juuri ja juuri odotuksia hipovia. Ani harvoinhan sitä ylisuuria odotuksia pystyykään ylittämään. Niinpä tämäkin selvisi jonnekin sinne lievän ja juurijajuuren välimaastoon. Että olihan siinä toki sitä paljon puhuttua isoutta ja muuhkua ja mastodonttiutta, mutta...
Ainoastaan yksi on varmaa: Pakkomiellekehä ei helpota kuin hetkeksi. Jos vaikka seuraavaksi sitten tähtäimeen jokin kolmikymppiseksi asti kellarissa muhjuuntunut Koehler-Ruprecht. Stuart Pigottin aikalaiskehumat 80-luvun puolivälin vuosikerrat alkaisivat olla nyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti